Deski.fi on Viestintätoimisto Deskin ylläpitämä palvelu toimittajille. Ideasivuston materiaalit ovat vapaasti ja veloituksetta toimittajien käytössä. Viestintätoimisto Deskin kotisivut ovat osoitteessa www.tiedottaja.fi >>
| Artikkeli: Suomalainen syö kesällä ulkona - vaikka sataisi |
|
|
Kesällä vietetään aikaa ulkona ja sinne siirretään myös keittiö. Tänä vuonna kesäkeittiö sisustetaan Välimeren tyyliin, säänkestävyyttä unohtamatta.
Kesäkeittiö tarvitsee kolme ominaisuutta ollakseen täydellinen: sen pitää olla toimiva, esteettinen ja niin viihtyisä, että siellä halutaan viettää aikaa, myös sateella.
Tuoreet pihasuunnittelutrendit ja ulkona viihtyminen näkyvät myös alan yrityksissä. Kysyntää on erityisesti oleskelualueen kattamiseen sopiville tuotteille.
Ulkona olemiseen halutaan mukavuutta, ja Suomen kesässä se tarkoittaa useimmiten sitä, että pihan oleskelualueelle pitää rakentaa katos. Etenkin valokatteiden kysyntä on kasvanut voimakkaasti, sillä ne sopivat monenlaisiin sisustustyyleihin, kertoo tuotepäällikkö Jaana Valjus Icopalilta.
Kun piha katetaan läpikuultavalla materiaalilla, päästään tarvittaessa suojaan sateelta ilman, että katos pimentää pihan. Katteen voi huoletta jättää talveksi paikoilleen, sillä huolellisesti rakennettuna se kestää myös viime talvelta tutut, hurjat lumimassat.
Kun pihalle rakennetaan jotain, sen halutaan myös kestävän vuosikausia eteenpäin. Pihan tyyliin sopivaksi suunniteltu kate kestää aikaa, näyttää tyylikkäältä ja tarjoaa riittävästä suojaa.
Sisustussuunnittelijan unelmien kesäkeittiö
Myös sisustussuunnittelija Ida Lestinen sisustussuunnittelutoimisto Tilantajusta haaveilee katetusta kesäkeittiöstä.
- Katteena voisi olla joko paviljonki tai sitten jokin kiinteämpi ratkaisu. Ja alla olisi mielellään joko puusta tai laatoista rakennettu terassilattia, kuvailee Lestinen.
Isossa oleskeluryhmässä voisi olla vaikkapa säänkestäviä polyrottinkikalusteita ja kauniita istuinpehmusteita. Ja itse keittiön puolelle pitäisi saada iso, toimiva kaasugrilli ja mahdollisesti myös vesipiste. Kesäkeittiön ideahan on se, että kokki voi olla osana seuruetta ja ruokaa voidaan laittaa myös yhdessä.
Lestinen ei ole yksin haaveidensa kanssa, sillä kodin neliöiden laajentaminen ulos on selkeä trendi tällä hetkellä. Pihaa halutaan hyödyntää entistä enemmän olohuoneen jatkeena.
Ulkotilojen sisustukseen haetaan vaikutteita Välimeren maista, ja ulos halutaan esimerkiksi muhkeita sohvaryhmiä. Pihoille rakennetaan nyt paljon lasitettuja tai katettuja tilanjatkeita, jotka voi sisustaa kunnollisilla kalusteilla.
Faktaa: Pihakatosten kysyntä kasvaa
- Kirkkaasta tai valkoisesta valokatteesta rakennettu katos tarjoaa pihalle suojaa, mutta päästää päivänvalon läpi.
- Valokate taipuu monenlaisiin katosratkaisuihin. Se on helposti taivutettava, joten siitä voidaan rakentaa myös kaarevia muotoja.
- Katteet asennetaan kehikon päälle putkisaumakiinnityksellä eli sitä ei tarvitse lävistää ruuveilla. Näin sadevesi ei pääse vuotamaan katoksen alle.
Lisätietoja:
Jaana Valjus
Icopal
p. 020 7436 232
www.icopal.fi
Artikkelin on tuottanut Icopal Oy. Artikkeli on vapaasti ja veloituksetta julkaistavissa sellaisenaan tai käytettävissä juttupohjana.
KUUNTELE MYÖS RADIO AIHEESTA »

| Materiaali on julkaisijan tuottamaa. |
SEURAA SÄHKÖPOSTITSE » |
21.6.2011 Netti-tv: Näillä nikseillä luot trendikkään kesäkeittiön 21.6.2011 Radiojuttu: Kokki ja koko keittiö menee ulos kesäksi |

Seuraa sähköpostitse >>