deski ei

21.04.2017 kello 09.00

Vuoden kotitalousopettaja on espoolainen Riitta Heljala


Julkaisuvapaa 22.4. klo 15

Riitta Heljalalle luovutettiin Vuoden kotitalousopettajan tunnustuspalkinto 22.4. Kotitalousopettajien liiton kevätkoulutuspäivässä Radisson Blu Royal -hotellissa Helsingissä.

Riitta Heljala on toiminut lähes 30 vuotta kotitalousopettajana Espoossa, suurimman osan siitä Mainingin koulun kotitalouden lehtorina. Elokuussa 2016 hän jäi eläkkeelle tästä virasta.
Hän on työssään edistänyt ja innostanut menestyksekkäästi kotitalouden oppimista niin kaikille yhteisen kotitalouden kuin valinnaisen kotitalouden osalta. Kotitalous on ollut pitkään suosituin valinnaisaine Mainingin koulussa ja vuosittain koulusta lähtee oppilaita jatko-opiskelemaan alaa mm. Perhoon. Heljala on ollut aktiivisesti kehittämässä maahanmuuttajien ja erityisoppilaiden kotitalousopetusta.

Hän on voimavarojaan säästämättä ollut asiantuntijana koulun kotitaloustilojen uudistamisessa ja remontoinnissa (v. 2004 ja v. 2013 - 2015) rationaalisiksi ja mm. liikuntaesteisiä oppilaita palveleviksi. Hän on myös toiminut ansiokkaasti koulun johtokunnassa, arviointiryhmässä ja pitkään johtoryhmässä kantaen vastuuta koko koulun kehittämisestä.

Heljala on ollut erittäin yhteistyökykyinen kollega ja tehnyt yhteistyötä myös yli oppiainerajojen. Hän on toiminut pitkään vastuuntuntoisena ja äidillisenä luokanvalvojana ja on huolehtinut kiitettävästi työyhteisön hyvinvoinnista mm. organisoiden mieleenpainuvia juhlia tarjoiluineen.

Riitta Heljala toimi noin 15 vuotta kotitalouden konsultoivana opettajana Espoossa. Pitkään toimiessaan ohjaavana opettajana hän oppi tuntemaan kotitalouden opettajat, ja oli lämminhenkinen, sydämellinen sekä ystävällinen aina jokaista kohtaan. Heljala on edistyksellinen ja aktiivinen. Hän seuraa alan asioita, kuten opettamisen teknologiaa ja tutkimustietoa. Hän ohjasi OPS-työtä 1994 ja 2004 sekä järjesti lukukausittain suosittua VESO-koulutusta.

Hän toimi empaattisena ja rohkaisevana työnohjaajana ja neuvonantajana etenkin aloitteleville nuorille opettajille sekä ongelmatilanteissa (ryhmäkoot, määrärahat, hankinnat yms.)
Heljala on antanut suuren työpanoksen Espoon uusien ja remontoitavien koulujen kotitalousopetustilojen suunnittelussa rationaalisiksi ja oppimista palveleviksi oppimisympäristöiksi. Hän myös kehitti elintarvikkeiden tilausjärjestelmää Heinon tukun kanssa sähköiseen, helposti käytettävään muotoon.

Riitta Heljala on ollut pitkään Helsingin kotitalousopettajat ry:n jäsen. Aiemmin hän toimi Espoon seudun kotitalousopettajat ry:ssä (hallituksessa, rahastonhoitajana ja tilintarkastajana). Ennen uraansa Espoossa hän työskenteli jonkin aikaa suurtaloudessa sekä Siperiassa suomalaisen koulun opettajana.

Hän on myös huolehtinut esimerkillisesti täydennyskoulutuksestaan ja omasta työkyvystään ja kunnostaan. Riitta harrastaa puutarhanhoitoa, sauvakävelyä, hiihtoa ja laskettelua, veneilyä sekä matkailua. Hän on kolmen lapsen äiti ja kahden lapsenlapsen mummi.

Lisätietoja:
Riitta Heljala, riitta.heljala@gmail.com, p. 040 550 3004
Anneli Rantamäki, puheenjohtaja, Kotitalousopettajien liitto ry
anneli.rantamaki@riihimaki.fi, p. 040 510 9045

Painokelpoiset kuvat: kotitalousopettajien.liitto@kolumbus.fi, p. 040 500 8316



Materiaali on julkaisijan tuottamaa.