Deski.fi on Viestintätoimisto Deskin ylläpitämä palvelu toimittajille. Ideasivuston materiaalit ovat vapaasti ja veloituksetta toimittajien käytössä. Viestintätoimisto Deskin kotisivut ovat osoitteessa www.tiedottaja.fi >>
![]() |
| Artikkeli: Miksi kahvi ei läiky junassa? |
Vaikka pendolino ajaisikin yli kahdensadan kilometrin tuntivauhtia, kyyti on niin tasaista, ettei ravintolavaunussa kahvi läiky syliin. Tasaisuus ei ole itsestäänselvyys, sillä kova liikenne, vaihteleva sää ja painavat junat laittavat raiteet kovalle koetukselle. Raiteita kuitenkin tuetaan ja korjataan huipputeknologian avulla.
Suomessa risteilee tuhansia kilometriä rautateitä, jotka tarvitsevat säännöllistä huoltoa jatkuvan liikenteen ja vaihtelevien sääolosuhteiden vuoksi. Junien lisäksi raiteilla ajelee myös raiteentukemiskoneita, joiden joukossa uusin tulokas on hiljattain Suomeen tuotu, lähes 40-metriä pitkä linja- ja vaihdetuentakone.
- Vaihdetuentakoneen avulla saadaan raide halutulle kohdalle millin tarkkuudella. Kone mittaa, ovatko raiteet suorassa. Tarvittaessa kone nostaa tai siirtää raidetta sekä toppaa pölkyn alla uutta sepeliä. Kun raiteet ovat suorassa, pendolinollakin voidaan ajaa lujaa vauhtia, kertoo koneenkuljettaja Heikki Väisänen.
Vaihdetuentakoneella tehdään töitä ympäri Suomen. Junamatkustajat eivät laitetta kuitenkaan näe, sillä raiteita työstetään hiljaisempina aikoina, kesäisin jopa öisin.
- Pyrimme tekemään työt niin, että junat voivat kulkea turvallisesti ja mahdollisimman nopeasti. Onnistuessamme siinä, junamatkustajat eivät näe meitä, eikä työmme haittaa matkustamista, toteaa Destia Rail Oy:n toimitusjohtaja Veli Hyyryläinen.
Uusinta huipputeknologiaa
Valtavalta veturin ja junavaunun sekoitukselta näyttävä vaihdetukemiskone on liikkuva työpaikka. Päivän aikana se ei etene kovinkaan pitkiä matkoja, mutta seuraavalla viikolla työmaa saattaa jo sijaita toisella puolella Suomea.
- Koneen siirtämiseen paikasta toiseen tarvitaan veturinkuljettajan pätevyys, mutta työskentely vaatii ihan erilaisia asioita, esimerkiksi valmistajan järjestämän koulutuksen sekä useamman vuoden työkokemuksen raideympäristössä. Uusinta huipputeknologiaa hyödyntävää laitetta ei ole ihan helppo hallita, Heikki Väisänen kertoo.
Vaihdetuentakoneen ohjaamo näyttää tietokonenäyttöineen ja nappuloineen yhtä monimutkaiselta kuin lentokoneen tai laivan ohjaamo. Ajopulpetissa on koneen siirtämiseen tarvittavat ohjaimet, ja sen vieressä säätimet radan liikuttamiseen sekä sivusuunnassa radan asettelussa raide nousee aina ylöspäin.
- Ohjaamossa olevalle tietokoneelle ohjelmoidaan kaikki kaaritiedot, tallennetaan kaikki työvaiheet ja niiden sijainnit, lopuksi tallennetaan piirturilla toteutunut lopputulos.
Painavat junat tarvitsevat tukevia raiteita
Junaraiteiden korjauksia on vielä reilut sata vuotta sitten tehty käsityönä. Nykyinen rautatiemateriaali on kuitenkin niin massiivista, että manuaalinen korjaus ei enää onnistu, vaan avuksi tarvitaan järeitä koneita.
- Raiteiden rakentaminen ja korjaaminen kehittyvät koko ajan, sillä junat ovat entistä painavampia, ja niillä halutaan liikennöidä nopeammin. Korjaukset täytyy pystyä suorittamaan mahdollisimman nopeasti, sillä junavuoroja ajetaan nykyään tiheään, Destia Rail Oy:n toimitusjohtaja Veli Hyyryläinen sanoo.
Lisätietoja:
Veli Hyyryläinen
Destia Rail Oy
p. 040 900 0656
www.destia.fi
Artikkelin on tuottanut Destia. Artikkeli on vapaasti ja veloituksetta julkaistavissa sellaisenaan tai käytettävissä juttupohjana.

| Materiaali on julkaisijan tuottamaa. |
SEURAA SÄHKÖPOSTITSE » |

Seuraa sähköpostitse >>