Deski.fi on Viestintätoimisto Deskin ylläpitämä palvelu toimittajille. Ideasivuston materiaalit ovat vapaasti ja veloituksetta toimittajien käytössä. Viestintätoimisto Deskin kotisivut ovat osoitteessa www.tiedottaja.fi >>
| Artikkeli: Nettipelilläkin voi oppia talousasioita |
|
|
Pikainen katuhaastattelu paljastaa, että suurin osa ihmisistä tietää, mikä on inflaatio. Ohjauskorko on sen sijaan jo vaikeampi termi, sen osasi selittää vain yksi kymmenestä. Eipä ole Suomen Pankki syyttä huolissaan suomalaisten talousosaamisesta. Omaa osaamistaan voi testata ja päivittää seikkailemalla netissä taloustaitopelissä.
Otetaanpa muutama ohikulkija ja kysytään, mitä tarkoittaa inflaatio ja ohjauskorko. Inflaation osasi selittää lähes jokainen rahan arvon heikkenemiseksi ja hintojen nousuksi. Ohjauskorko ei sen sijaan auennut kuin yhdelle, vaikka vinkiksi kerrottiin, että kyseessä on Euroopan keskuspankin ohjauskorko.
Talousosaamisen taso vaihtelee ihmisillä kovasti, mutta uskoisin, että perusasiat ovat aika hyvin hallussa, sanoo Suomen Pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja.
Suomen Pankkia huolettavat esimerkiksi liian suuret asuntolainat. Mikäli liian moni suomalainen arvioi väärin oman maksukykynsä vaihtelevilla korkomarkkinoilla, on sillä luonnollisesti vaikutuksensa koko maan talouteen.
Tietämyksen tasoon pyritään aktiivisesti vaikuttamaan. Suomen Pankilla on paljon tiedotustoimintaa, myös ihan uudenlaista verkkomateriaalia. Toive tästä tuli opettajakunnalta.
Muutama vuosi sitten käynnistettiin nimenomaan koululaisille suunnattu taloustiedottaminen. Uusin tapa tehdä oppimisesta kiinnostavaa on verkkopeli Finanzity, joka sopii erityisesti lukiolaisille ja muille 1519-vuotiaille, kertoo Honkapohja.
Lukion yhteiskuntaopin ryhmä mukana kehittämässä Finanzityä
Vantaan Vaskivuoren lukion yhteiskuntaopin opettaja Petteri Granat toivoo, että peli madaltaisi kynnystä kiinnostua talousasioista. Granatin edellisvuotinen yhteiskuntaopin ryhmä oli Finanzity -pelin kehittelyssä mukana.
Olen huomannut, että heti ensimmäisellä pelikerralla oppilaat pääsevät peliin mukaan ja tuntuvat kiinnostuvan ja oppivankin talousasioita. Pelimaailma on nuorille tuttu, ja he saavat nopeasti juonen päästä kiinni, sanoo Granat.
Lukiossa on vain yksi pakollinen taloustiedon kurssi eikä 35 oppitunnin aikana ehdi kuin raapaista pintaa. Opittavaa asiaa on niin paljon, että monet (keskeiset) talouselämän ilmiöt jäävät liian vähälle huomiolle.
Verkossa pelaaminen on yksi tapa tehdä tästä varsin teoreettisesta aineesta konkreettisempi ja helpommin lähestyttävä. Lisäksi minun kursseillani hyödynnetään lehdistöä, eli jokainen oppilas tuo kurssin aikana yhden talousuutisen mukanaan ja esittelee sen luokalle, kertoo Granat.
Finanzity-peliä voi kuka tahansa pelata maksutta verkossa. Petteri Granat toivoo, että lukiolaiset pelaisivat peliä vaikka yhdessä vanhempiensa kanssa.
Entäs se Euroopan keskuspankin ohjauskorko?
Ohjauskoron merkitys on ehkä helpointa ymmärtää esimerkin kautta. Kysytään siis Seppo Honkapohjalta, mitä tapahtuu nyt, kun Euroopan keskuspankki on ilmoittanut, että ohjauskorko nousee.
Ohjauskoron nostamisen perusteena oli huoli inflaation kiihtymisestä, joka on näkynyt viime kuukausina. Koron noston tarkoituksena on pidemmällä aikavälillä torjua inflaatiota ja pitää hintakehitys vakaana. Lainojen korothan nyt sitten asteittain nousevat, mutta toisaalta myös talletusten korot nousevat.
Jos ei ohjauskoron merkitys vieläkään selvinnyt, kannattaa poiketa osoitteessa euro.fi ja pelata muutama erä Finanzityä.
Lisätietoja:
Mia Ristimäki
Viestintäyksikkö
Suomen Pankki
Puh. 010 831 2213
Matkapuhelin 050 521 7274
mia.ristimaki@bof.fi
Artikkelin on tuottanut Suomen Pankki. Artikkeli on vapaasti ja veloituksetta julkaistavissa sellaisenaan tai käytettävissä juttupohjana.
KUUNTELE MYÖS RADIO AIHEESTA »

| Materiaali on julkaisijan tuottamaa. |
SEURAA SÄHKÖPOSTITSE » |
8.4.2011 Netti-tv: Suomalaisten taloustaidot kärsineet inflaation? 8.4.2011 Radiojuttu: Suomen Pankki opettaa lukiolaisia nettipelillä |
11.3.2009 Artikkeli: Onko pokerista ammatiksi muillekin kuin pelaajille? |

Seuraa sähköpostitse >>