Deski.fi on Viestintätoimisto Deskin ylläpitämä palvelu toimittajille. Ideasivuston materiaalit ovat vapaasti ja veloituksetta toimittajien käytössä. Viestintätoimisto Deskin kotisivut ovat osoitteessa www.tiedottaja.fi >>
| Artikkeli: Mopoiluonnettomuuksista voi jäädä pysyviä vammoja |
|
|
Mopoilukauden alkaminen näkyy paitsi teillä, myös sairaaloissa. Mopoiluonnettomuuksissa loukkaantuu vuosittain noin tuhat mopoilijaa. Miten onnettomuusriskiä voi pienentää?
Lääkärit huolestuivat mopo-onnettomuuksien määrän lisääntymisestä jo muutama vuosi sitten, ja onnettomuuksista tehtiin tutkimusta kuuden vuoden seuranta-ajalta Helsingin Lasten ja nuorten sairaalassa sekä Töölön sairaalassa. Yksiköt ovat vastuussa Uudenmaan vaikeimpien vammojen hoidosta, joten aineisto kattaa yli miljoonan asukkaan populaation.
- Seuranta-aikana mopopotilaiden määrä lisääntyi huomattavasti. Useimmiten onnettomuuteen joutuu nuori poika, mutta tyttöjen osuus on kasvanut jo neljäsosaan potilaista, kertoo lääkäri Silja Kosola, joka tekee töitä pääasiassa lasten ja nuorten parissa.
Onnettomuuksien seuraukset ovat karuja. Yleisimpiä vammoja ovat erilaiset murtumat eli kansankielellä luiden katkeaminen esimerkiksi kyynärvarresta, säärestä tai reidestä. Kolmasosa vammoista on päävammoja, ja myös sisäelinvammoja saadaan jonkun verran.
- Valtaosalla päävamman saaneista on ollut kypärä päässä, mutta meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, onko kypärä ollut tarpeeksi hyvin kiinni.
Kypärä päähän ja housut jalkaan
Kuka mopoiluonnettomuuksiin sitten joutuu? Tilastojen mukaan lähes kaikki henkilövahingot sattuvat 1517-vuotiaille nuorille. Noin puolet onnettomuuksista sattuu risteyksissä.
- Liikennesääntöjen osaaminen ja mopon hallitseminen ovat hyviä lähtökohtia onnettomuuksien välttämiselle, mutta opittuja tietoja ja taitoja pitäisi myös käyttää liikenteessä, muistuttaa koulutusohjaaja Toni Vuoristo Liikenneturvasta.
- Myös vanhemmilla on tärkeä rooli. Nuoren kanssa pitäisi keskustella sääntöjen ja nopeusrajoitusten noudattamisesta eikä vain käskeä häntä ajamaan varovasti.
Maltillisen ajamisen lisäksi mopoilijaa suojaavat myös oikeanlaiset varusteet. Kypärä on niistä tärkein, mutta siitäkin on apua vain, jos se on kiinnitetty kunnolla.
- Mopoilijat eivät välttämättä raaski ostaa samanlaisia ajovarusteita kuin motoristit, mutta kyllä siellä usein ajetaan turhan heppoisilla varusteilla. Kypärän lisäksi olisi hyvä käyttää vähintään ajokäsineitä ja kenkiä, ja jättää lyhythihaiset paidat ja shortsit kotiin.
Toipuminen vie kuukausia
Jos mopoilija joutuu onnettomuuteen, vammoista toipuminen kestää pitkään. Esimerkiksi aivotärähdyksestä toipuminen vie pari viikkoa ja murtumien paraneminen useita kuukausia.
- Murtuman hoitaminen vaatii kipsin tai noin puolella vammoista leikkauksen. Kun kipsin saa pois tai leikatulla jalalla saa alkaa taas kävellä, lihasvoima on vielä heikko 3-4 kuukautta. Esimerkiksi urheilua harrastavilla nuorilla menee kokonainen kausi hukkaan, lääkäri Silja Kosola kertoo.
Murtumat voivat olla vaikeita vammoja, mutta ne eivät ole kuitenkaan pahimmasta päästä. Vaarallisimpia vammoja ovat päävammat.
- Päävammoissa on riski saada aivoruhjeita ja verenvuotoja, joiden seurauksena voi olla halvaus tai pysyvä oppimisvaikeus, Kosola varoittaa.
Faktaa: Näin onnettomuusriskiä voi pienentää
- Liikennesäännöt pitää osata ennen tien päälle lähtemistä ja niitä tulee myös noudattaa.
- Alkoholi ja ajaminen eivät kuulu yhteen. Pienikin määrä alkoholia heikentää sekä mopon hallintaa että harkintakykyä.
- Mopon virittäminen on yksi suurimmista riskeistä. Nopeuden kasvaessa havaintojen tekeminen vaikeutuu ja jarrutusmatkat pitenevät.
- Kunnolliset ajovarusteet suojaavat mopoilijaa. Kypärä on niistä tärkein, mutta myös ajohanskoille ja -kengille on käyttöä. T-paidan ja shortsien sijaan päälle kannattaa pukea pitkät hihat ja lahkeet.
- Kyydittäminen on aina riskialtista hyvänkin kuskin kohdalla, sillä mopo käyttäytyy eri tavalla tuplapainon alla. Jos kaveri kuitenkin otetaan kyytiin, hän tarvitsee samanlaiset varusteet kuin kuljettajakin.
- Vanhempien kannattaa keskustella nuoren mopoilijan kanssa turvallisesta ajamisesta ja esimerkiksi sopia sääntöjen ja nopeusrajoitusten noudattamisesta. Oman äidin tai isän liikennekäyttäytyminen on mopoilijalle tärkeä esimerkki.
Lisätietoja:
Koulutusohjaaja Toni Vuoristo,
p. 020 7282 349, Liikenneturva
Lääkäri Silja Kosola, p. 050-544 4975
www.käännäpää.fi
Artikkelin on tuottanut Liikenneturva. Artikkeli on vapaasti ja veloituksetta julkaistavissa sellaisenaan tai käytettävissä juttupohjana.
KUUNTELE MYÖS RADIO AIHEESTA »

| Materiaali on julkaisijan tuottamaa. |
SEURAA SÄHKÖPOSTITSE » |
11.5.2011 Artikkeli: Kypärä on pyöräilijälle halpa henkivakuutus |

Seuraa sähköpostitse >>