Deski.fi on Viestintätoimisto Deskin ylläpitämä palvelu toimittajille. Ideasivuston materiaalit ovat vapaasti ja veloituksetta toimittajien käytössä. Viestintätoimisto Deskin kotisivut ovat osoitteessa www.tiedottaja.fi >>
| Sponsorointibarometri ennakoi synkentyviä näkymiä |
Mainostajien Liiton Sponsorointibarometri enteilee sponsoroinnin laskua kuluvalle vuodelle. Suurimpien mainostajien sponsorointiaikeita kuvaava saldoluku on -22. Panostuksia nuoriso- ja paikallisliikuntaan, taidekohteisiin ja yhteiskunnallisiin kohteisiin aiotaan kuitenkin lisätä.
Sponsorointibarometri selvitti suomalaisten yritysten investoimien sponsorointieurojen määrää ja jakautumista eri kohteille. Tietoja kysyttiin Mainostajien Liiton jäsenyrityksiltä sekä kokonaismäärän laskemisessa myös Suomen Yrittäjiltä. Sponsoroinnin määräksi vuonna 2011 arvioidaan 171 miljoonaa euroa, mikä on noin neljä prosenttia enemmän kuin vuonna 2010. Urheilun osuus sponsoroinnista oli noin 57 prosenttia. Kulttuuri sai 15 prosenttia ja muut kohteet 28 prosenttia. Näihin sisältyi mm. sosiaalisia kohteita sekä etenkin pienempien yritysten paikallisia kohteita.
Urheilu menettää merkittävästi tukea yrityksiltä, jos alkoholimainonnan rajoitukset toteutuvat ehdotetussa muodossa, toteaa Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski.
Sponsorointia leikataan useilta kohteilta
Mainostajien Liiton jäsenyrityksistä kolme prosenttia ilmoittaa kasvattavansa sponsorointiaan tänä vuonna, 25 prosenttia vähentävänsä ja 72 prosenttia aikoo säilyttää entisen panostustason. Lisääjien ja vähentäjien erotuksena saldoluvuksi tulee -22.
Sponsoroinnin vähennyksiä suunnitellaan laajalti eri kohteisiin. Vain nuoriso- ja paikallisliikunta (saldoluku 14), taidekohteet (saldo 13) sekä yhteiskunnalliset kohteet (saldo 8) kasvattavat osuuksiaan. Leikkaukset toteutetaan enemmän karsimalla kohteiden määrää kuin pienentämällä sponsorointisummia.
Kymmenen vuoden aikana yhteiskunnallisten ja sosiaalisten kohteiden suosio on pitänyt pintansa, sanoo Ritva Hanski-Pitkäkoski.
Kiinnostavimpia yksittäisiä sponsoroitavia mm. jääkiekkomaajoukkue ja Pori Jazz
Sponsorointibarometrissa kysyttiin yleisesti kiinnostavimpia kohteita sponsoroijille. Urheilusta mainintoja saavat miesten jääkiekon maajoukkue, Kaisa Mäkäräinen, Kimi Räikkönen ja miesten jalkapallon maajoukkue. Taiteessa yrityksiä kiinnostavat Guggenheim, Ateneum ja Kiasma. Viihdekohteista Porin Jazz on ykkönen. Yhteiskunnallisista/yleishyödyllisistä kohteista mainitaan Itämeri, lapset yleensä sekä SPR.
Lähes kolme neljästä tutkimuksen vastaajasta on sitä mieltä, että hyvän yhteiskuntavastuun merkitys yritysten suosiolle ja kilpailukyvylle on kasvaa edelleen. Luku on samaa luokkaa kuin vuotta aiemmin.
Arvostetuimmat sponsorit Fonecta, Nokia, Valio ja Veikkaus
Tutkimuksen vastaajat kertoivat mielipiteensä myös erityisen taitavasti Suomessa sponsoroineista yrityksistä. Spontaanisti eniten mainittiin useimmin Fonecta, Nokia, Valio ja Veikkaus.
Sponsorointibarometri-tutkimus tehtiin maalishuhtikuussa 2012. Sponsoroinnin kokonaiseurojen arvioinnissa hyödynnettiin Suomen Yrittäjien jäsenkyselyä, johon vastasi 453 yritystä. Sponsorointibarometrin laajempi osa kysyttiin Mainostajien Liiton jäsenyrityksiltä. Siinä vastaajina oli 68 suurimpien mainostajien edustajaa.
Graafeja tutkimuksesta (pdf) http://bit.ly/KOrzWe
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski, Mainostajien Liitto,
p. (09) 6860 8417, 040 508 0607,
ritva.hanski-pitkakoski@mainostajat.fi
www.mainostajat.fi
Mainostajien Liitto on valtakunnallinen, mainontaa ostavien yritysten ja yhteisöjen edunvalvoja. Jäsenyritykset (noin 400) edustavat kauppaa, teollisuutta, palvelualoja sekä julkisyhteisöjä. Näiden panostukset ovat yli 80 prosenttia markkinointiviestinnän kokonaisinvestoinneista Suomessa. Tuemme jäsentemme menestymisestä ja brändin arvon kasvua edistämällä tuloksellista ja vastuullista markkinointiviestintää.

| Materiaali on julkaisijan tuottamaa. |
SEURAA SÄHKÖPOSTITSE » |

Seuraa sähköpostitse >>