• 
• 

Kenian maaseudulla vammaiset lapset piilotetaan tavallisesti koteihin; heitä syrjitään ja heidän koulutuksensa laiminlyödään. Vammaisiin liittyvät käsitykset ja asenteet kaipaavat kipeästi muutosta. Kesäkuussa Länsi-Kenian Meibekissä asiaa käsiteltiin reippaan avoimesti.

- Vammaisten FM, hyvää huomenta! Nerkwon koulun vammaisten asuntolan asukkaat avaavat juhlallisuudet leikkisästi. - Tänään on odotettavissa paljon hymyä ja iloa!

Kapsiliotin koulun pihalla juhlistetaan kansainvälistä Afrikkalaisen lapsen päivää. Hetkeä aiemmin vammaiset lapset on tuotu juhlapaikalle. Heidän saapumisensa herätti hämmennystä ja uteliaisuutta paitsi muissa lapsissa myös aikuisissa. Vammaiset eivät yleensä osallistu kylän tapahtumiin, mutta tänään teemana on vammaisuus.

Myös Emily Chogel, kenialaisen Moin yliopiston lehtori, on saapunut paikalle. Hän kävelee puhujan paikalle, pyytää tuolin, istuutuu ja irrottaa kaikkien hämmästykseksi jalkaproteesinsa. Emily heiluttelee proteesia iloisesti ilmassa.

- Synnyin puolivuosisataa sitten toinen jalka 16 senttimetriä toista lyhyempänä. Minulla oli onnea, sillä vanhempani laittoivat minut kouluun. Se ei ollut kovin yleistä tuolloin. Olinhan tyttö ja vielä vammainen, hän kertoo monisatapäiselle yleisölle.

Vammaisena syntyneen ja pitkälle päässeen yliopistolehtorin esitys aiheuttaa kuiskailua yleisön joukossa. Kenian maaseudulla vammaiset lapset eivät useimmiten käy koulua. Vammaisuus nähdään kirouksena tai rangaistuksena, ja lapset joko piilotetaan koteihin tai lähetetään kokonaan pois. Häpeää ja leimautumista pelätään.

- Kaikki on mahdollista! Mutta ilman vanhempieni tukea en olisi päässyt kouluun tai yliopistoon enkä saavuttanut kaikkea sitä minkä elämässäni olen saavuttanut, Emily muistuttaa.

Vammaiset lapset tarvitsevat kannustusta. Lisäksi ympäristön asenteiden ja käyttäytymistapojen on muututtava. Maailman terveysjärjestö WHO:n tuoreen tutkimuksen mukaan vammaiset lapset kohtaavat jopa neljä kertaa todennäköisemmin väkivaltaa kuin muut lapset.

Teatterissa totuus ja toivo

Keniassa on arviolta puolitoista miljoonaa eri tavalla vammaista lasta. Tämä tekee kymmenen prosenttia kaikista kenialaislapsista, viisi prosenttia koko maan väestöstä. Kenian valtiolla on linjaus, jonka mukaan vammaisilla lapsilla tulisi olla mahdollisuus käydä samaa koulua muiden lasten kanssa. Käytännössä toteutus usein ontuu.

- Ei meidän kannata tuota kouluun laittaa, ilman jalkoja ja käsiä. Mitä ihmisetkin sanoisivat? ilmoittaa päivän näytelmässä isää esittävä lapsinäyttelijä ja piilottaa poikansa kotiin. Näytelmässä World Visionin työntekijä löytää lapsen, vie hänet vammaisten asuntolaan ja ohjaa kouluun.

- Viekää vain kouluun, jos haluatte, mutta meiltä ette koulumaksuja saa! sanoo äitiä näyttelevä.

Myöhemmin poika saapuu takaisin perheensä luo luokkansa parhaimpana oppilaana, mutta häntä ei toivoteta tervetulleeksi. Isä sanoo pojan aiheuttavan perheelleen vain häpeää. Näytelmällä on kuitenkin onnellinen loppu: poika päätyy stipendiaatilla opiskelemaan yliopistoon.

Vammaisten lasten esittämä näytelmä osuu tuskallisesti asian ytimeen; tarina kertoo lasten omasta elämästä. Nerekwon koulun vieressä sijaitsevassa World Visionin tukemassa vammaisten asuntolassa asuu 25 lasta, 13 tyttöä ja 12 poikaa. Heistä monet eivät ole tervetulleita kotiin edes lomien aikaan.

Välineitä vammaisuuden ja syrjinnän käsittelemiseen on kylien lapsilla ja vanhemmilla niukasti, mutta näytelmien on todettu olevan yksi hyvä keino. Vammaisuuden lisäksi koululaisten esityksissä käsitellään kurittamista ja pahoinpitelyä, varhaisavioliittoja ja teiniraskauksia. Esitykset antavat väylän keskustella vaikeista asioista niin kotona kuin kouluissakin.

Muutokselle sysäys

- Toivomme samoja asioita kuin muut lapset. Näemme samoja unia kuin muut lapset. Tarvitsemme rakkautta ja tukea samalla tavalla kuin muut lapset. Olemme kaikki tasa-arvoisia. Vammaisuuteen ei ole hakupapereita. Se tulee pyytämättä.

Lasten lausuma runo kiteyttää vammaisten lasten samanlaisuuden kaipuun. Toisaalta se kertoo, että World Visionin edistämä opetus on mennyt perille: lapset tuntevat omat oikeutensa.

Juhlapäivä on tehnyt tehtävänsä. Päivän päätyttyä vammaiset lapset autetaan heidät paikalle tuoneeseen minibussiin. Lapset siirtyvät pää pystyssä ja hymysuin muiden lasten ohi. Heitä vielä aamulla ympäröivä epävarmuus on kadonnut täysin. Muutkin lapset suhtautuvat vammaisiin eri tavoin. He ovat huomanneet, että vammaisetkin lapset osaavat näytellä, laulaa ja tanssia siinä missä muutkin.

Muutos lapsissa näkyy jo yhdessä päivässä.

Lisätietoja:

Eveliina Viitanen
Tiedottaja
puh. 046 8783897, +358 9 6818 3014
eveliina.viitanen@worldvision.fi

Suomen World Vision tekee pitkäkestoista kehitysyhteistyötä Keniassa neljässä kohteessa, joista Meibekin alue on yksi. Meibekissä työn tavoitteena on saada puhdas vesi kaikkien ulottuville, parantaa oppimistuloksia ja kohentaa perheiden toimeentulomahdollisuuksia. Lasten ja vammaisten oikeuksien parantaminen on työn keskiössä järjestön kaikissa kehitysyhteistyökohteissa. worldvision.fi