Deski.fi on viestintätoimisto Deskin ylläpitämä tiedotepalvelu toimittajille. Ideasivuston tiedotteet, artikkelit ja videot ovat vapaasti toimittajien käytössä. Viestintätoimisto Deskin kotisivut ovat osoitteessa www.viestintatoimistodeski.fi >>
![]() |
| Artikkeli: Suonikohjuista pääsee eroon ilman leikkausta ja arpia |
Uudet hoitomenetelmät tuovat helpotusta suonikohjuista kärsiville. Nykytekniikalla toimenpiteet eivät enää vaadi leikkaushoitoa ja ikävät suonikohjut hoituvat usein jo yhdellä hoitokerralla. Toimenpiteet eivät aiheuta haavoja, jalat kaunistuvat ilman arpia ja potilas toipuu jopa ilman sairaslomaa ja kipulääkitystä. Kenelle uudet hoitomenetelmät sopivat ja mihin niiden teho perustuu?
Suonikohjut ovat kolme kertaa tavallisempia naisilla kuin miehillä. Niistä johtuvat yleisimmät vaivat ovat turvotus, ihottuma, kutina, suonenvedot sekä erilaiset säryt. Ääritilanteissa suonikohjut voivat aiheuttaa säärihaavoja tai verenvuotoa. Suonikohjuista koituva haitta voi myös olla lähinnä kosmeettinen.
Aiemmin ikävät suonikohjut ovat hoidettu pois leikkauksella, josta kuntoutuminen voi kestää kauan. Leikkausarvet myös jäävät iholle muistuttamaan poistetuista suonikohjuista. Lääketieteen kehityksen tuloksena nykyään on tarjolla uudenlaisia hoitoja, jotka ovat potilaan kannalta aiempia huomattavasti helpompia. Toimenpiteiden jälkeen ei tarvita usein edes sairaslomaa saati särkylääkitystä.
Suonikohjujen laser-, vaahtoruiskutus- ja radioablaatiohoidot tehdään vastaanottohuoneessa ilman esivalmisteluja ja ne kestävät vain puolesta tunnista puoleentoista riippuen hoidettavan alueen laajuudesta ja käytetystä menetelmästä. Suurimmalle osalle riittää kertahoito, eivätkä toimenpiteet aiheuta haavoja neulanpistoreikiä lukuun ottamatta. Jalat siis kaunistuvat ilman arpia, verisuonikirurgi Aarno Lehtola Terveystalosta luettelee hoitojen etuja.
Vaahtoruiskutuksella suoni kuihtuu
Laskimoverenkierron heikosta toiminnasta johtuvat suonikohjut ovat usein etenkin miehillä perinnöllisiä. Suonikohjut syntyvät, kun laskimoläppä ja -seinä antavat periksi ja suoni pääsee pullistumaan, mikä näkyy kohjuna suonen ollessa lähellä ihoa. Perinnöllisten tekijöiden lisäksi altistavia tekijöitä suonikohjuille ovat muun muassa seisomatyö, liikapaino sekä naisilla hormonit ja synnytykset.
Vaahtoruiskutushoidossa ultraäänikartoituksessa todettuihin viallisiin laskimoihin ruiskutetaan vaahtoa, joka kutistaa laskimot. Sen jälkeen ne kuihtuvat vähitellen pois.
Laserhoitoa käytetään vaahtohoidon rinnalla etenkin isojen suonien hoidossa. Siinä periaate on samanlainen. Laserkärjen lämpövaikutuksella saadaan aikaan laskimon sisäkautta tapahtuva tuhoutuminen ja tukkiutuminen, minkä jälkeen suoni kutistuu ja lopulta häviää.
Uudenlaiset hoitomenetelmät, erityisesti vaahtoruiskutus, sopivat miltei kaikille. Rajoitteita voivat olla esimerkiksi vaikea perinnöllinen tukostaipumus tai muut harvinaisemmat syyt. Hoitoja on saatavilla ympäri Suomen yli kymmenellä paikkakunnalla, Lehtola kertoo.
Kuten muissakin lääketieteellisissä hoidoissa, tekijän kokemus ja ammattitaito korostuvat.
Etenkin synnyttäneillä naisilla voi olla laskimoissa lantiosta tulevaa takaisinvirtausta. Kyseessä on verkkosuonten vajaatoiminta, joka aiheuttaa kohjuja. Siihen liittyy usein laajaa hiussuonten vikaa eli niin sanottuja minikohjuja, jotka aiheuttavat samankaltaisia vaivoja kuin suonikohjut. Jos potilaan nivusia ei tutkita huolella, vika jää monesti diagnosoimatta. Tällöin hoito voi jäädä puutteelliseksi ja vaivat voivat uusiutua, kustannukset lisähoidoista kasvavat ja potilas kärsii esteettisesti. Verkkosuonivika hoituu kokeneen tekijän tekemänä yleensä yhdellä vaahtoruiskutuskerralla, jonka jälkeen myös jalkojen ulkonäköä haittaavat hiussuonet on helppo hoitaa, Lehtola sanoo.
Ehkäise ennalta laskimotukoksia
Suonikohjujen muita hoitotapoja ovat sukkahoito sekä julkisessa terveydenhuollossa käytettävä leikkaushoito. Esteettisin perustein tehtäviä hoitoja tehdään julkisen sektorin resurssipulasta johtuen ainoastaan yksityisellä sektorilla.
Verisuonikirurgi suosittelee myös ennaltaehkäiseviä toimia suonikohjujen estämiseksi.
Mikäli suonikohjut ovat sukurasite, suosittelen esimerkiksi raskauden aikana käyttämään hoitosukkia. Olemassa oleva laskimovika taas kannattaa hoitaa pois, ettei se leviä uusille alueille ja vaikeudu ennestään. Myös laihduttaminen sekä hyvän lihaskunnon ylläpitäminen kannattaa aina, jotta laskimopumppaus jaloista olisi mahdollisimman hyvä, Lehtola neuvoo.
Lisätietoja
Terveystalo
Aarno Lehtola 0400-318751
www.terveystalo.com
Artikkelin on tuottanut Suomen Terveystalo Oy. Artikkeli on vapaasti ja veloituksetta julkaistavissa sellaisenaan tai käytettävissä juttupohjana.

| Materiaali on julkaisijan tuottamaa. |
SEURAA SÄHKÖPOSTITSE » |

Seuraa sähköpostitse >>