Month: kesäkuu 2016

Artikkeli: Tutkimus: Suomalaiset uskovat identiteettivarkauden tapahtuvan todennäköisimmin ulkomaan matkalla

Turva- ja vakuutuspalveluyritys mySafetyn tuoreen tutkimuksen mukaan lähes 150 000 kertoo joutuneensa joskus identiteettivarkauden uhriksi ja jopa puoli miljoonaa tietää jonkun uhriksi joutuneen tuttavapiiristään. Tutkimuksen mukaan lähes joka toinen nuori, 47 prosenttia, uskoo identiteettivarkauden tapahtuvan todennäköisemmin ulkomailla kuin kotimaassa. Ulkomailla identiteettivarkauden uhriksi joutuvan kannattaa toimia nopeasti, jotta taloudelliset vahingot jäävät minimiin.

Identiteettivarkaus on nopeimmin kasvava varkaudenmuoto maailmalla ja Suomi ei tee tässä poikkeusta. Hyvinvoinnin ja teknologian maana Suomi houkuttelee identiteettivarkaita.

”Suomalaisten henkilötiedot ovat rikollisille erittäin arvokkaita ja tietoja kaupataan myös eteenpäin. Jo pelkästään viime vuoden aikana 40 000 suomalaista joutui identiteettivarkauden uhriksi. Se on hälyttävä lukema”, pohtii mySafetyn vakuutusasiamies ja kehityspäällikkö Tommi Heimonen.

Nuoret alttiimpia identiteettivarkauksille

Nuorten käsitykseen siitä, että identiteettivarkaus tapahtuu todennäköisemmin ulkomailla, vaikuttaa se että identiteettivarkauksista ei puhuta paljon. ”Kun tietoja käytetään väärin, ei niistä yleensä halua puhua julkisesti”, Heimonen jatkaa.

18–29-vuotiaiden tuttavapiirissä identiteettivarkauksia tapahtuu keskimääräistä enemmän ja nuoret aikuiset ovat joutuneet vanhempia useammin varkauden uhriksi.

”Nuoret ovat aktiivisempia ja liikkuvat paljon eri tapahtumissa. Tietojen jakamista esimerkiksi netissä ei kyseenalaisteta tarpeeksi ja henkilöpapereita saatetaan lainata eteenpäin. Vanhemmat ikäluokat käyttävät erilaisia suojaamiskeinoja ja ovat varovaisempia”, selventää Heimonen.

Sosiaaliset toiminnot ovat nuorilla myös vilkkaampia ja henkilötietoja saattaa mennä enemmän erilaisiin yhteisöpalveluihin, josta rikollisen on helppo napata tarvittavat tiedot. ”Muistan jopa tapauksen, jossa julkisessa päivityksessä Facebookissa oli henkilön passi, eikä mitään tietoja ollut peitetty. Tervettä järkeä saa myös käyttää ikään katsomatta”, Heimonen toteaa.

Ulkomailla uhriksi joutunut – toimi näin

Jo ennen matkaa voi tietyillä toimenpiteillä varmistaa, ettei joudu identiteettivarkauden uhriksi tai uhriksi joutuessa vahingot pysyvät mahdollisimman pieninä. Kattava vakuutus ja esimerkiksi tietovahti kannattaa olla. Tietovahtipalvelu ilmoittaa, jos joku käyttää henkilötunnusta esimerkiksi lainanottoa tai puhelinliittymiä varten. Jos kuitenkin joutuu identiteettivarkauden uhriksi, kannattaa kääntyä poliisin puoleen.

”Jos passi, ajokortti tai koko kaunis vyölaukku on hävinnyt, kannattaa mennä heti tekemään ilmoitus paikalliselle poliisille. Sieltä saa mukaan asiakirjan, jossa näkyy että olet tehnyt rikosilmoituksen. Suomeen palatessa voit jatkaa asian selvittämistä, jos esimerkiksi perättömiä laskuja ilmaantuu”, selventää Helsingin poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Erno Koivumäki.

Mikäli varkaus jää huomaamatta ulkomaan matkan aikana, Suomen poliisi ottaa vastaan myös ulkomailla tapahtuneista rikoksista rikosilmoituksia. ”Poliisi pyrkii selvittämään rikosta ulkomaan paikallisen poliisin kanssa, jos se on mahdollista.”

Vältä näitä virheitä lomamatkalla

1. Virhe: Matkan yksityistiedot ja kesto on luettavissa esimerkiksi suoraan sosiaalisen median kanavistasi. Älä ilmoita matkasi tarkkoja yksityiskohtia kaikille. Lomamatkalle lähdettäessä ei kannata ilmoittaa liian tarkkaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Silloin tarjoaa varkaille suoraan tiedon, milloin koti on tyhjillään.

2. Virhe: Passi lojuu hotellihuoneen pöydällä tai kulkee takataskussa. Pidä passi ja tärkeät asiakirjat hyvässä tallessa matkan aikana, esimerkiksi hotellihuoneesi tallelokerossa. On erittäin tärkeää ilmoittaa heti poliisille, jos passi katoaa.

3. Virhe: Lompakossa ovat kaikki kortit mukana myös lomamatkalla. Lompakkoon ei kannata ottaa mukaan esimerkiksi kanta-asiakaskortteja, kirjastokortteja tai muita henkilötietoja sisältäviä kortteja, joita matkalla ei tarvitse. Ota mukaan vain välttämättömät kortit.

4. Virhe: Maksat luottokortilla myös epämääräisissä pikkuputiikeissa. Pidä huolta, ettei kauppias vie maksukorttiasi takahuoneeseen kopioitavaksi vaan rahastaminen tapahtuu silmien edessä. Yleensä pienet kioskit ja rihkamakaupat harrastavat kopiointia.

5. Virhe: Maksat kaiken maksukorteilla. Tee pienet ostokset käteisellä, maksa esimerkiksi virvoitusjuomat rannalla käteisellä. Isommat ostokset on yleensä turvallista tehdä maksukortilla.

6. Virhe: Matkapuhelimen pitäminen ravintolan pöydällä ilman näyttölukkoa. Aktivoi matkapuhelimesi näyttölukko. Pidä hyvää huolta puhelimestasi, älä pidä sitä turhaa näkyvillä matkan aikana. Älypuhelimet sisältävät paljon tietoja, joita voi käyttää väärin.

Tiedot ovat peräisin mySafetyn teettämästä kyselytutkimuksesta, joka toteutettiin 5.4.- 28.4.2016. Tutkimuksen toteutti Research-Insight Finland. Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 3117 henkilöä. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18–70 -vuotiaat suomalaiset.

Lisätietoja:

Niclas Fagerlund
Toimitusjohtaja
mySafety
Puh. +358 50 3150 207
S-posti: niclas.fagerlund@mysafety.fi
www.mysafety.fi
www.facebook.com/mySafetyFINLAND

Paula Persson
Markkinointipäällikkö
mySafety
Puh. +358 40 6386120
S-posti: paula.persson@mysafety.fi

mySafety Oy tarjoaa turva- ja vakuutuspalveluita ja on toiminut Suomessa vuodesta 2008 lähtien. Suomessa mySafetyn palveluksessa on noin 80 henkilöä ja toimistot sijaitsee Helsingin Vallilassa. Konsernin pääkonttori on Ruotsissa, jossa yritys on toiminut vuodesta 1999, Lisäksi mySafety toimii Norjassa, Puolassa, Venäjällä ja Ukrainassa. Pohjoismaissa mySafetylla on yhteensä 1,5 miljoonaa asiakasta, joista Suomessa n. 100 000.


Artikkeli: Tutkimus: Hammaslääkärin rauhallisuus lievittää hammaslääkäripelkoa

Harva meistä menee hammaslääkärille innosta hihkuen, mutta toisille pelkkä ajatuskin hammaslääkäristä tuottaa todellista pelkoa. Tuoreen tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista pelkää tai jännittää hammaslääkärikäyntejä. Pelkoa voidaan kuitenkin lievittää monin eri tavoin.

Jopa kaksi kolmesta suomalaisesta pelkää tai jännittää hammaslääkärikäyntejä, selviää Oral Hammaslääkäreiden teettämästä tutkimuksesta. Iällä on jonkin verran merkitystä pelkoon, sillä yli 55-vuotiaiden vastaajien joukosta löytyi eniten niitä, joille hammaslääkärikäynti ei ole yhtään epämiellyttävä.

- Tutkimuksen mukaan naiset pelkäisivät enemmän kuin miehet, mutta itse kyseenalaistan tämän tuloksen. Kokemukseni mukaan monet miehet eivät myönnä pelkäävänsä, vaikka hammaslääkärin tuolissa pelottaisi paljonkin, sanoo pelkopotilaisiin erikoistunut hammaslääkäri Merja Sihvonen Oral Hammaslääkäreiltä.

Monilla hammaslääkärikäynnin jännittäminen alkaa heti ajan varaamisen jälkeen: vatsa menee sekaisin eikä nukkumisesta tai töiden tekemisestä tule mitään. Pahimmassa tapauksessa pelko on niin kova, että hammaslääkärille ei edes uskalleta mennä, jolloin koko yleisterveys voi olla vaarassa.

- Suun tulehdukset vaikuttavat yleisterveyteen ja pahimmillaan seurauksena voi olla sydän- ja verisuonisairauksia. Jos pelkäävä henkilö sairastaa diabetesta, hoitotasapainoa ei ehkä saada kuntoon.

Lääkärin ja hoitajan tiimi tärkeä

Yli puolet tutkimuksen vastaajista kertoi, että heidän pelkoaan on pyritty vähentämään hammaslääkärikäyntien yhteydessä. Tepsivimmiksi keinoiksi vastaajat mainitsivat lääkärin omaan toimintaan liittyvät asiat: rauhallisen työskentelyn, hoidosta keskustelemisen etukäteen sekä sen, että heille kerrotaan, mitä ollaan tekemässä.

Hammaslääkäri Merja Sihvosen mukaan myös hammaslääkärin ja hammashoitajan muodostamalla tiimillä on suuri merkitys.

- Potilaalle tulee turvallinen olo, kun paikalla on kaksi ihmistä huolehtimassa hänestä. Osalle potilaista hoitaja on jopa tärkeämpi ihminen kuin lääkäri. Oman hoitajani kanssa olemme tehneet töitä yhdessä jo kaksikymmentä vuotta ja olemme molemmat saaneet potilailta jopa kaveripyyntöjä Facebookissa.

Pelkäävän potilaan kanssa voidaan sopia, että hänellä on mahdollisuus viestiä käsimerkeillä, kun haluaa pitää tauon. Myös musiikin kuuntelu voi rauhoittaa ja peittää hammaslääkärin työvälineistä kuuluvat ikävät äänet. Tarvittaessa voidaan hyödyntää esimerkiksi esilääkitystä tai kevytnukutusta ja hammashoito voidaan tehdä myös nukutuksessa.

- Osaa potilaista hävettää, jos hampaat ovat hammaslääkäripelon vuoksi päässeet huonoon kuntoon. Hyvä kotihoito onkin äärimmäisen tärkeää. Eikä hampaiden kuntoa tarvitse hävetä, sillä hammaslääkärin vastaanotolle tuleminen on jo iso askel, Sihvonen rauhoittelee.
Positiivisilla hoitokokemuksilla lievitetään pelkoa ja luodaan pohja säännölliselle ylläpitohoidolle tulevaisuudessa.

Faktoja tutkimuksesta:

- Kaksi kolmesta suomalaisesta pelkää tai jännittää hammaslääkärillä käyntiä tai vähintään pitää sitä epämiellyttävänä. Näin vastasi 67 % naisista ja 59 % miehistä.

- Suuresta hammaslääkäripelosta kärsivät hoitavat hampaitaan hieman huonommin kuin muut. Heistä 43 % pesee hampaansa vähintään kaksi kertaa päivässä, muista 55 %.

- Vähintään lievää pelkoa kokevista vastaajista hiukan yli puolet kertoo, että heidän pelkoaan on yritetty lievittää hammaslääkärin vastaanotolla. Vain 7 % kokee, että mikään keino ei auttaisi.

- Toimivimmat pelonlievityskeinot:
--> hammaslääkärin rauhallinen työskentely (42 % vähintään lievää pelkoa kokevista kertoi sen auttavan)
--> hammaslääkäri kertoo, mitä tapahtuu seuraavaksi (38 %)
--> nukutus (25 %)
--> keskustelu hammaslääkärin tai –hoitajan kanssa (24 %)
--> esilääkitys (24 %)

Tutkimus tehtiin sähköisenä kyselynä syyskuussa 2015 ja siihen vastasi yhteensä 1010 suomalaista. Lopullinen vastaajajoukko painotettiin suomalaisia edustavaksi iän (18-74 v.), sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Tutkimuksen tilasi Oral Hammaslääkärit ja toteutti YouGov Finland.

Lisätietoja:

Oral Hammaslääkärit Oyj
Minna Lönnqvist
viestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh. 050 361 7316
Sähköposti: minna.lonnqvist@oral.fi

Suomalainen Oral Hammaslääkärit Oyj (www.oral.fi) on Suomen tunnetuin (Innolink Research 2016) hammasterveyspalveluyhtiö, jonka työyhteisöön kuuluu yli 1000 alan ammattilaista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli 71,4 miljoonaa euroa. Oral tarjoaa kattavat suun terveydenhoidon palvelut yli 40 hammaslääkäriasemalla eri puolella Suomea. Konserniin kuuluu myös Oral Hammaslaboratorio Oy.


Artikkeli: Sähkön hinta nousussa – kuivana kesänä isompi lasku

Sähkön hinta on madellut pohjalukemissa jo pitkään, mutta nyt siihen näyttää tulevan loppu: hinnan ennakoidaan nousevan kesän aikana. Sähkölaskun loppusummaa ei silti tarvitse pelätä, sillä hinnannousu ei ole valtavan suuri, ja kesällä sähköä kuluu tavallista vähemmän.

Raakaöljyn, hiilen ja päästöoikeuksien hinnat ovat kasvussa ja kesästä ennustellaan kuumaa ja kuivaa. Tässä ovat pääsyyt siihen, että myös sähkön hinta nousee.

- Kuluttajien keskihinnat nousevat näillä näkymin noin puoli senttiä per kilowattitunti eli valtavan isosta noususta ei ole kyse, rauhoittelee asiantuntija Peter Strandberg Vattenfallilta.

Sähkön hintaan vaikuttavat monet asiat, lyhyellä aikavälillä merkittävin rooli on säällä. Jos kesästä tulee todella kuiva, hinta saattaa kavuta ylös nopeasti. Pohjoismaissa vesivoiman osuus sähköntuotannosta on poikkeuksellisen suuri, joten käytettävissä olevan veden määrällä on oma vaikutuksensa.

Kulutus pienenee kesällä

Jos sähkösopimuksen tekeminen on nyt ajankohtaista, määräaikainen, kiinteähintainen sähkösopimus on paras keino välttää hintapiikit. Tuntisähkö on hyvä vaihtoehto, vaikka yksittäiset tuntihinnat voivat nousta hetkellisesti korkealle.

- Hinnannousu ei vaikuta kovinkaan paljon loppukustannuksiin, sillä kesällä sähköä kuluu tavallista vähemmän. Kylmälaitteiden kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkaavainen. Jos kodissa on sisällä kuuma, jääkaappi ja pakastin saattavat rohmuta tavallista enemmän sähköä, Strandberg varoittaa.

Varsinkin vanhat jääkaapit ja pakastimet kuluttavat enemmän energiaa ikänsä vuoksi. Kulutus nousee myös silloin, jos jääkaapin takana ei ole riittävästi tilaa ilmanvaihdolle. Kylmälaitteiden takana pitää olla vähintään 15 senttiä tyhjää tilaa, jotta laitteet eivät ylikuumene.

Ilmalämpöpumppu viilentää hellekodin

Jos kotia on kesän aikana tarkoitus viilentää ilmalämpöpumpun avulla, nyt on hyvä hetki huoltaa pumppu, jotta se toimisi mahdollisimman energiatehokkaasti. Pumpun säädöt tarkistetaan, ulkoyksikkö siivotaan roskista, ja kondenssiveden ja letkujen aukot puhdistetaan. Myös sisäyksikön suodatin on hyvä vaihtaa.

- Ilmalämpöpumppujen suosio kasvaa myös kesämökeillä. Niitä voi ohjata kotoa käsin etäohjaimilla ja säätää lämpötilan valmiiksi ennen mökille lähtemistä, kertoo Peter Strandberg Vattenfallilta.

- Mobiilisovelluksen kautta toimivassa ohjaimessa saa myös hälytyksen, jos mökin lämpötila laskee alle asetetun rajan. Sillä tavalla voi estää kosteuden ja homeen muodostumista.

Lisätietoja:
Sirpa Aula
viestintäpäällikkö
Vattenfall
puh. 040 518 6049
sirpa.aula@vattenfall.com