Palvelukodin järjestämillä kesäfestareilla esiintyy Arttu Wiskari

Kaikille avoimilla ja perinteeksi muodostuneilla Kuivaniemen kesäfestareilla esiintyy 25. elokuuta Arttu Wiskari. Kuivaniemen festarit eroavat muista tapahtumista siten, että järjestäjinä toimivat paikalliset kehitysvammaisten palvelukodit Attendo Saarentiekoti ja Attendo Simo sekä yhteistyökumppanina paikalliset yrittäjät. Viime vuonna tapahtumaan tuli kuulijoita Muoniosta asti.

Idea tapahtumasta syntyi, kun Pohjois-Suomen palvelukotien asukkaille haluttiin luoda festarielämys ja samalla tuoda Lapin ihmisiä yhteen.

- Pääesiintyjä päätetään aina asukkaiden toiveiden mukaan ja toki huomioimme myös suuren yleisön musiikkimaun. Artun musiikista tykätään meillä kovasti ja festarikuume alkaa olla korkeimmillaan, sanoo palvelukodin johtaja Saana Hemming.

Aiempina vuosina Kuivaniemessä on esiintynyt muun muassa Frederik ja Kake Randelin. Viime vuonna kuulijoita oli yli 400.

Tapahtumatiedot:
Aika: 25.8.2017
klo 13 – 14 Jawa’s 50
klo 14.15 – 15.30 Arttu Wiskari
Paikka:
Kuivaniemen aseman liikuntahallin piha-alue (Mattilantie 1)

Päihteettömään tapahtumaan on kulujen kattamiseksi 20 euron pääsymaksu, mutta näillä festareilla lipun hintaan sisältyy hernekeitto.

Toimitukset pääsevät sisään tapahtumaan maksutta joko ilmoittamalla tulosta: saarentiekoti@attendo.fi tai näyttämällä mediakortin tapahtumapaikalla.

Lämpimästi tervetuloa!
lisätiedot:

Saana Hemming
palvelukodin johtaja
Attendo Saarentiekoti ja Attendo Simo
p. 044 494 4996
saana.hemming@attendo.fi

 


Kutsu & Tiedote: Paloni kokosi kotimaisen muodin ja muotoilun kesäkauppaan

Elokuun aikana Palonissa julkaistaan kansainväliseen maineeseen yltäneen Molla Millsin Virkkuri 4 -kirja, julkistetaan Suomi-muodin syys/talvi-mallistot, tehdään löytöjä kotimaisen muotoilun ystävämyynnissä, nähdään maalaustaidetta, valmistetaan koruja, juhlitaan kymmenvuotiasta Viettoa ja kuullaan oopperamusiikkia.
TIEDOTE: "Paloni kokosi kotimaisen muodin ja muotoilun kesäkauppaan Helsinkiin. Kesäkauppa on avoinna joka päivä elokuun loppuun saakka." ladattavissa täältä.
KUTSU: Paloni esittää - Suomi-muodin syys-talvi-mallistojen lanseeraus to 17.8. klo 16-19 (showtime klo 16) ladattavissa täältä.

TIEDOTE: "Kansainvälistä menestystä niittäneen Virkkuri-kirjasarjan neljäs osa ilmestyy" ladattavissa täältä.
KUTSU: Virkkuri 4 -kirjan julkkareihin pe 18.8. klo 15-19 ladattavissa täältä.

KUTSU, avoin: "Palonin kesäkaupan elokuu on täynnä tapahtumia" ladattavissa täältä.
KUTSU, avoin: "Palonin ystävämyynti 26.-29.8." ladattavissa jpeg-tiedostona täältä ja pdf-tiedostona täältä.
KUTSU, avoin: "Taiteiden yö 24.8. Palonissa: Kettu ruusujen kehdossa. Taru Hailin musiikkia ja taidetta klo 16-19" ladattavissa täältä.

KUVAPANKKI Palonin kesäkaupan yhteen kokoamasta kotimaisesta muodista ja muotoilusta on median vapaassa käytössä täällä. Kansiosta löytyvät myös kaikki yllä listatut materiaalit.

Tapahtumiin ei tarvitse ilmoittautua.

Tiedustelut, haastattelut, lisätiedot: Minna Särelä, Paloni, toimitusjohtaja, info@paloni.fi, 050 589 4131.

Ystävällisin terveisin,

Minna Särelä
Paloni

Toimitusjohtaja

Palonin kesäkauppa
Eteläesplanadi 4 / Unioninkatu 26
ma-pe klo 10-18, la klo 10-16, su klo 12-17
Facebook: @paloni.fi
Instagram: @palonilife
#paloni #ddhelsinki

Lehdistötiedote

Paloni kokosi kotimaisen muodin ja muotoilun kesäkauppaan Helsinkiin

Helsingin Eerikinkadulta ponnistanut ja sittemmin Savonlinnassa kesäkauppana viihtynyt Paloni palasi kesäkaupaksi Helsinkiin. Palonin kesäkauppa on avoinna joka päivä elokuun loppuun saakka CraftCornerin Taitomaailma-näyttelytilassa aivan Kauppatorin ja Espan puiston kupeessa, osoitteessa Eteläesplanadi 4.

Palonin kesäkaupan elokuu on täynnä kiinnostavia muodin, muotoilun ja taiteen tapahtumia. Kesäkaupalla tavataan korumuotoilija Anna Heinoa tiistaina 15.8. klo 14-18, valmistetaan koruja Tiia Arkon Love Letter –työpajassa sunnuntaina 20.8. klo 13-17, julkistetaan Suomi-muodin syys/talvi-mallistot näytöksessä torstaina 17.8. klo 16, juhlitaan kansainväliseen maineeseen yltäneen Molla Millsin Virkkuri 4 –kirjan julkaisua perjantaina 18.8. klo 15-19, nähdään maalaustaidetta ja kuullaan oopperalaulaja Taru Hailin musiikkia Taiteiden yönä 24.8. klo 16-19, tehdään löytöjä kotimaisen muotoilun ystävämyynnissä 26.-29.8. sekä juhlitaan kymmenvuotiasta Viettoa ja nähdään ekomuotimerkin uusin mallisto ensi kertaa keskiviikkona 30.8. klo 16-19

Palonin kesäkauppa keskittyy arvoilleen uskollisena kotimaiseen muotiin ja muotoiluun. Kesäkaupan tuotteita ei siis ole pelkästään suunniteltu, vaan ne on myös valmistettu Suomessa. Tuotemerkkivalikoimassa on sekä Palonista tuttuja että uusia merkkejä. Kokoelma kattaa naisten ja lasten vaatteet, korut ja asusteet sekä lahjat ja sisustusesineet.

Palonin kesäkauppa pyrkii paitsi inspiroimaan ja innostamaan, myös tarjoamaan kestävän, kotimaisen ja ajankohtaisen vaihtoehdon nopeissa sykleissä vaihtuville trendeille. Paitsi suomalaisen tuoreen muotoilun näyteikkunana ja myyntipaikkana, Palonin kesäkauppa toimii myös tapahtumapaikkana ja areenana luoville osaajille.

Mukana ovat: Aapiste, Anna Heino- Design Jewellery, beloved.fi, ButoniDesign, CORUYA, Design Palet, Haldin, Humbugi Accessories, Ideakoru, Iljana, Jatuli, KAINO, KIKS, Lempiväri, Lillan Helsinki, MEM by Paula Malleus, Miia Magia Design, Minka, Molla Mills Crochetterie, MORI Collective, MUKA VA, Nouki, PaaPii Design, Sarita Ceramics Finland, Second Chance, Signed, St. Malandra, TAUKO, TOHONO, Toinen Elämä, Tyra Therman, Vietto, Vilmuri by Vilma Wallinmaa. Tapahtumien yhteistyökumppanina toimii Sinebrychoff.

Palonin kesäkauppa, Eteläesplanadi 4 / Unioninkatu 26 | ma-pe klo 10-18, la klo 10-16, su klo 12-17

050 589 4131 | info@paloni.fi | www.paloni.fi | www.facebook.com/paloni.fi | Instagram: @palonilife

Minna Särelä toimii myös yli 200 muotoilutoimijan verkoston Design District Helsingin toiminnanjohtajana.


Kyläreissu hoivakodista tyttären luo Yhdysvaltoihin suomalaisinnovaation avittamana

Lohjalaisessa Attendo Ventelän hoivakodissa eletään jännittäviä hetkiä, kun 76-vuotias Anni on saanut aamulla tietää, että hänellä on mahdollisuus nähdä valtameren toisella puolella asuva esikoistytär Anne. Viime näkemästä on vierähtänyt yli vuosi, tuolloin Anne lensi synnyinmaahansa Suomeen. Tänään äiti tapaa tyttärensä suomalaisinnovaatio Yeti-tabletin avittamana.

- Minua jännittää. Nenäliinoilla on varustauduttu tähän hetkeen, sanoo Anni, kun 65-tuumainen jättitabletti rullataan Annin omaan huoneeseen hoivakodissa.

Nenäliinat esiin

Jännitys muuttuu Annilla liikutukseksi, kun kuvaruudulle ilmestyy hymyilevä nainen, siellä on Annille rakas tytär.
- Onko pojat maailmalla, kysyy Anni ensitöikseen.

Anne kertoo lähes aikuisten poikien kuulumisia. Anni toteaa, että kaikki menee niin kuin pitää.

Kuvan ja ilmeiden innoittamana puhe rönsyää saman tien normaalia puhelinkeskustelua syvemmälle.

- Joka toinen vuosi nähtiin. Kävit äiti meillä viimeksi viisi vuotta sitten, muistatko, kysyy Anne.

Anni ei muista, mutta aiemmat vierailut palautuvat mieleen, kun Anne kuljettaa tietokonetta pitkin kotia ja vehreää pihaa ja näkymät ilmaantuvat Annille Yetitabletin kautta oikeissa mittasuhteissa.

- Voisin näyttää äiti sulle uuden keittiön. Kaikki on uusittu. Pöytä on nostettu ja on graniittia.

- Hieno on, huokaa Anni.

- Nyt ollaan olohuoneessa ja nämä muut huoneet sinä muistatkin. Tämän muistomerkin isäntä sai, kun jäi viime kuussa eläkkeelle.

Pian kuvaruutuun ilmestyy myös Annen puoliso. Hän tervehtii anoppia ja ihmettelee jättitabletin kokoa ja ominaisuuksia.

Mikä Yetitablet on?

Yetitablet on startup-yritys Kuori Oy:n kehittämä huipputehokas taulu-tv:n kokoinen Android-tabletti. Hoiva- ja terveysalan yritys Attendo lähti kokeilemaan suomalaista innovaatiota hankkimalla alkuun 10 jättitablettia ikäihmisten käyttöön hoivakoteihinsa eri puolille Suomea. Yetitabletit toimitetaan Attendon hoivakoteihin elokuussa ja lisähankinnoista päätetään saatujen kokemusten myötä.

Yetitabletit korvaavat hoivakodeissa tv:n, sillä tv:n katselun lisäksi niillä on monia muita ominaisuuksia. Sisäänrakennettu Android-järjestelmä tuo internetissä olevan materiaalin helposti ruudulle ilman erillisiä tietokonekytkentöjä. Näin monet ohjelmat ovat katsottavissa hoivakodin aikatauluihin parhaiten sopivalla hetkellä. Sama tabletti kosketusnäyttöineen tuo myös monenlaiset sovellukset, kuten muisti- ja muut pelit sekä piirustus- ja musiikkisovellukset suuressa koossa ikäihmisten käyttöön. Iso koko tekee vaikkapa tietovisasta tai ristikon ratkomisesta yhteisöllistä.

Yetin osalta kehitystyö ensimmäisestä suunnittelusta massatuotantovalmiuteen vei noin 2 vuotta.
- Prosessi oli todella pitkä ja työläs. Usko meinasi loppua monta kertaa. Näistä ei voi lukea yrittäjyysoppaista eli miten suunnittelet laitteen, jolla voit lähteä kilpailemaan maailman suurimpien yritysten kanssa, kertoo idean isä Jarkko Jokelainen.

Suomessa laitteiden jakeluketjusta vastaa Anglo-Nordic, mutta tavoite on saada suomalaisinnovaatio laajemminkin kansainvälisille markkinoille.

Tunti vierähti nopeasti

Annen ja Annin aika alkaa olla yhteydenpidossa tällä erää lopuillaan. Annen on aika lähteä töihin.

- Ihanaa, kun sain nähdä sua. Ikuni muistan tän, sanoo Anni ja huiskauttaa kättään.

Jälkeenpäin tytär puolestaan kertoo, että on murehtinut aina sitä, ettei hänellä kaukana asuvana ole ollut sellaisia näkemisen mahdollisuuksia kuin hän haluaisi, vaikka hyvin tiivistä yhteydenpito on aina äidin ja tyttären välillä ollut kaikkien Yhdysvalloissa vietettyjen 34 vuoden aikana.

- Oli hienoa tavata äiti livenä ja nähdä, että hän voi hyvin. Jättitabletin kautta ”vierailut” muuttuvat nyt tuhansien kilometrien välimatkasta huolimatta viikoittaisiksi, iloitsee Anne.

- Haluaisin tavata äidin ystäviä hoivakodissa sekä hoitajia ja nähdä tavallista arkea. Myös hoivakodin juhliin osallistun jättitabletin avulla aina, kun se on aikaeron osalta mahdollista.

Skype-yhteyden päätyttyä Anni-äiti puolestaan innostui kokeilemaan muita Yetitabletin ominaisuuksia. Piirtämisen, soittamisen ja pelien jälkeen kävi Anni vielä katsomassa, miltä nuoruuden maisemissa Pohjois-Suomessa nyt näyttää, tuttuja taloja oli sielläkin.

lisätietoja:

Maria Jokelainen
toimitusjohtaja, KUORI Oy
p. 040 569 1397
maria.jokelainen@kuori.tech

Simo Saaranen
hoivapalvelut, Attendo
p. 040 550 7358
simo.saaranen@attendo.fi


Lääketieteellinen laser parantaa - ei tuhoa

Lääketieteellinen laser ei ole uutuus, mutta vähän käytetty Suomessa. Se on monipuolinen parannus- ja elvytyskeino. Tosin laser on meillä enemmän tunnettu leikkaavista ominaisuuksistaan.

Laser on tunnettu tarkasta leikkausjäljestään, sitä suositaan muun muassa silmäluomileikkauksissa. Laserleikkauksen arpi on siistimpi ja pienempi kuin veitsellä tehty arpi. Se parantuu myös nopeammin.

On myös olemassa parantavista ominaisuuksistaan tunnettu laserhoito, joka perustuu puhtaaseen valoon, toisin kuin kirurginen laser.

Hoitava lääketieteellinen laservalo on valkoista-, punaista- tai sinistä. Eri väriset laservalot menevät kehossa eri syvyydelle.

Infrapunalaser eli näkymätön valo vaikuttaa syvempien lihasten ja nivelten ongelmiin. Punaisella valolla hoidetaan pintaan kuten esimerkiksi ihoa ja limakalvoja.

Kroonisiin ja akuutteihin vaivoihin

Lääketieteellisellä laserilla voidaan myös hoitaa erilaisia kroonisia ja akuutteja vaivoja.
- Esimerkiksi herpes, vyöruusu, kasvonhalvaus, hermotulehdus, säärihaavat, makuuhaavat, käsi- ja jalkasyylät (erityisesti lasten), arat hammaskaulat, sanoo laserhoitaja Suvi Lahtinen Karhupuiston Plastiikkakirurgiasta.

Hän lisää vielä, että myös selkä-, niska-, kyynärpää-, hartia- ja polvivaivat, tietyt reumaattiset ongelmat ja urheiluvammat ovat tyypillisempiä vaivoja joihin laserista on apua.

Hän naurahtaa, että laserin tarjoama apu on todella monipuolinen. Itse Lahtinen kiinnostui laserin hoitoa nopeuttavista ominaisuuksista olleessaan mukana yleisurheilussa.
- Erään urheilijan nivuksen venähdykseen ei tahtonut löytyä mistään apua, Lopulta hän löysi lääketieteellisen laserin ja sai heti avun yhdellä hoitokerralla. Oli pakko selvittää lisää, tällä tiellä olen. Nyt olen täysin vakuuttunut laserin vaikutuksista, summaa Lahtinen.

Tulehdukset ja haavat

Sittemmin Lahtinen on hoitanut monenlaista vaivaa laserin avulla.
- Isäni sai heti hoidon jälkeen apua kivuliaaseen kihtiinsä. Laserin hoitovaste on yleensä välitön. Myös kaikki muutkin autoimmuunitulehdukset ovat laserinhoidon kannalta ihanteellisia.

Nivelrikkoa pidetään yleisesti ottaen hankalana, siihen ei oikein tahdo löytyä tehokasta apua. Samoin polven kierukan revähtymä saa apua laserista. Myöskin herpes on kantajalleen kiusallinen. Ei ihan äkkiseltään voisi kuvitella, että yksi ja sama hoito sopii niinkin moneen vaivaan kuin laser. Laserhoidossa ensin laser poistaa tulehduksen, sitten se auttaa kehoa parantumaan itse, jolloin ravinteet pääsevät oikeisiin paikkoihin kehossa. Näin keho rakentuu uudestaan.

Laserhoito on oiva apu tulehduksen ja haavan hoidossa. Tulehduksissa laser parantaa vastustuskykyä, jolloin kehon oma paranemisprosessi edistyy. Haavanhoidossa laser puolestaan lisää epitelikudoksen ja kollagenin muodostumista, edistää verenkiertoa, vähentää kipua sekä turvotusta.

Mihin perustuu?

Laserhoito perustuu terveen solun aineenvaihdunnan tehostamiseen. Se vaikuttaa paikallisesti immuunipuolustukseen, veri- ja imusuonien verenkiertoon ja solujen aineenvaihduntaan.

Haavainhoidossa lasersäteily nopeuttaa epitelikudoksen ja kollagenin muodostumista, lisää verenkiertoa ja vähentää turvotusta. Se edistää myös arpien paranemista, sopii erityisen hyvin leikkausten jälkihoidoksi.

Laserilla voi olla normalisoituva vaikutus ja ehkäisevä vaikutus, koska se vaikuttaa eri aineiden eritykseen esimerkiksi endorfineihin ja prostaglandiniteihin. Ne vaikuttavat muun muassa kiputiloihin.

Laserhoito lievittää kipua, lisää verenkiertoa ja nopeuttaa parantumista.

Kainalojuttu

Faktaa lääketieteellisestä laserista

Vuonna 1966 Budapestin Semmelweiss-sairaalan kirurgian professori Tri Endre Mester tutki, voiko laservalo aiheuttaa joitain haittaa. Tutkimustulokset julkaistiin jo vuonna 1967. Yli 50 myöhemmin on julkaistu yli 2000 tutkimusta noin 80 maasta, joissa todettiin lääketieteellisen laserin olevan täysin vaaraton.

Esittelyteksti yrityksestä

Karhupuiston Plastiikkakirurgia on suomalainen yksityissairaala, joka on avannut toimintansa Helsingin Karhupuistossa 2010. Olemme pieni, ketterä, kustannustehokas, edistyksellinen ja helposti lähestyttävä suomalainen yksityissairaala.

Julkaisija:
Karhupuiston Plastiikkakirurgia Oy
Lisätietoja:
Karhupuiston Plastiikkakirurgia Oy
Fleminginkatu 4-6, 00530 Helsinki
040 717 6567
info@karhupuisto.fi
www.karhupuisto.fi
facebook.com/karhupuisto


Kannanotto: Suomen Lastenhoitoalan Liitto ja Pohjois-Hämeen lastenhoitoalan yhdistys ovat huolissaan lapsiperheiden elämään merkittävästi vaikuttavien neuvolapalveluiden tulevaisuudesta

Suomen Lastenhoitoalan Liitto paikallisyhdistyksineen edustaa mm. varhaiskasvatuksessa, sairaaloissa ja lastensuojelussa lasten ja heidän perheiden kanssa työskenteleviä lastenhoitajia, päivähoitajia, lähihoitajia ja lastenohjaajia. Suomen Lastenhoitoalan Liiton sekä Pohjois-Hämeen lastenhoitoalan yhdistyksen hallitukset esittävät huolensa neuvolapalveluiden laadun, tavoitettavuuden ja vaikuttavuuden säilymisestä, kun suunnitteilla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valinnanvapautta ollaan ulottamassa myös neuvolatoimintaan.

Arkkiatri Arvo Ylpön luoma neuvolajärjestelmä Suomessa on ainutlaatuinen. Se tavoittaa lapset ja lapsiperheet raskausajan alkamisesta koulun aloittamiseen ja tarjoaa monipuolisia lapsiperheitä tukevia terveydenhuollon palveluita. Neuvolat tekevät tärkeää yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja terveyden- sekä sosiaalihuollon muiden toimijoiden kanssa. Lastenneuvoloiden henkilöstön ammattitaitoinen ja ennaltaehkäisevä työ on ensiarvoisen tärkeätä sekä merkittävää.

Neuvolatoiminnan kehittäminen ja muuttuvan yhteiskunnallisen tilanteen mukana pysyminen on tärkeää, mutta uudistustyö pitää tehdä työn vaikuttavuus taaten, lapsivaikutukset arvioiden, käyttäjien tarpeet sekä henkilöstön arjen työstä nousevat kehitysajatukset huomioiden.

Suomen Lastenhoitoalan Liitto ja Pohjois-Hämeen lastenhoitoalan yhdistys vetoavat poliittisiin päättäjiin, että Terveydenhuoltolain 15§:ssä mainitut neuvolapalvelut rajataan lainsäädännössä valinnanvapauden ulkopuolelle kuten koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto. Suomen Lastenhoitoalan Liitto ja Pohjois-Hämeen lastenhoitoalan yhdistys huomauttavat, että valinnanvapaus on ristiriidassa hallituksen oman kärkihankkeen, lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman tavoitteiden kanssa. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) onnistuminen tavoitteissaan on kyseenalaista, mikäli maakunnat päättävät yhtiöittää neuvolapalvelunsa.

Lisätietoja:
Eila Seppälä-Vessari, toiminnanjohtaja
p 09 5422 7501 tai 040 5489963
toimisto@slal.fi

Suomen Lastenhoitoalan Liitto SLaL ry on koulutettujen lastenhoitoalan ammattilaisten ja alan opiskelijoiden yhteinen järjestö sekä Tehyn yhteistyöjäsenjärjestö. Teemme parempaa arkea lastenhoidon ammattilaisille. Tarjoamme koulutusta, ratkomme arjen haasteita, vaikutamme alan tulevaisuuteen ja tuomme innostuneet osaajat yhteen paikallisesti ja valtakunnallisesti


Vuoden lastenhoitajalle on tärkeää, että lapset eivät kadota sidettä luontoon

Vuoden lastenhoitaja on alan ammattilainen, joka on tehnyt ansiokasta työtä lasten, perheiden ja lastenhoitoalan puolesta, tuoden ansiokkaasti esiin lastenhoitajan osaamista ja ammattitaitoa. Palkinto jaetaan Lapsimessujen yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa yhdennentoista kerran.

ANNUKKA STOLT ON VUODEN LASTENHOITAJA 2017

Suomen Lastenhoitoalan Liitto SLaL ry palkitsee tänään Vuoden lastenhoitaja -palkinnolla Annukka (Anna-Kaija) Stoltin Littoisista.

Suomen Lastenhoitoalan Liitto perusteli Annukan valintaa mm. ” Hän tuo esiin vahvaa pedagogista osaamista lastenhoitajan näkökulmasta. Annukka on kehittänyt uuden VASUn (Varhaiskasvatussunnitelman) mukaista toimintaa jo pitkään ennen sen voimaan astumista.”

Luonto, ekologisuus ja kierrätys ovat hänelle tärkeitä asioita, samoin kuin lasten aktivointi liikkumaan, leikkimään sekä käyttämään omaa luovuuttaan ja mielikuvitustaan. ”Tärkeintä ei ole lopputulos vaan matka, toteutus ja siitä syntyneet kokemukset, elämykset ja tunnetilat.”

Annukka on hyvin idearikas ja monipuolinen lastenhoitaja, joka on kiinnostunut kehittämään itseään ja jakaa tietotaitoaan mielellään myös työkavereilleen, tuoden mm. Metsämörri-ideologiaa päiväkotiinsa niin lasten kuin aikuisten iloksi.

Annukan haaveena oli aloittaa kunnallinen luonto/ulkoryhmätoiminta, mikä alkoikin v. 2014 syksyllä Itäharjun päivähoitoyksikössä Turussa. Kolmatta vuotta toiminnassa oleva ryhmä on saavuttanut suuren suosion ja se on herättänyt kiinnostusta maanlaajuisesti, jopa ulkomaita myöten. Kota on tärkeä paikka ryhmälle, jonka Annukka sai omalla sitkeydellään ja periksiantamattomuudella hankittua päiväkodin pihalle. Annukan ryhmä ulkoilee päivästä n. 6-7 tuntia. Lapset leikkivät ja liikkuvat luonnossa kiireettömästi motorisia taitoja mielikuvitusta ja luontotietoutta lisäten – samalla taitojen kehittyessä osin itsestään. Huumori, ilo, lasten kiittäminen ja kannustaminen, rajojen ja rakkauden antaminen sekä selkeät päivä-ja viikkorytmit luovat hyvän ja turvallisen kasvuympäristön ulkoryhmän lapsille.

Annukka on aktiivinen itsensä kehittäjä, hän on kouluttanut itseään lukuisilla opinnoilla, jotka liittyvät luontoon, kasvatukseen, vuorovaikutukseen jne. Tätä ilosanomaa Annukkaa mielellään jakaa muillekin. Hän on jatkuvasti innostunut työstään: "Työpaikkani on maailman paras ja motivoiva: Päivittäin näen työssäni ulko- ja luontoryhmässäni iloisia, tyytyväisiä, leikkiviä, liikkuvia, innostuneita lapsia, joka saa minut hymyilemään ja joka luo onnellisuutta, tyytyväisyyttä, tasapainoa ja kiireettömyyttä työhöni.”
Työkavereiden sanoin: ”Tätä kaikkea on Annukka Aurinkoinen!”

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Eila Seppälä-Vessari, toiminnanjohtaja
Suomen Lastenhoitoalan Liito SLaL ry
eila.seppala-vessari@slal.fi
09 5422 7501 / 0405489963

Toimittajat voivat akkreditoitua messuille ennakkoon osoitteessa http://www.messukeskus.com/press tai messujen aikana Messukeskuksen Lehdistökeskuksessa (eteläinen sisäänkäynti, 2 krs.).
Suomen Lastenhoitoalan Liitto SLaL ry on koulutettujen lastenhoitoalan ammattilaisten ja alan opiskelijoiden yhteinen järjestö ja Tehyn yhteistyöjäsenjärjestö. Teemme parempaa arkea lastenhoidon ammattilaisille. Koulutamme, ratkomme arjen haasteita ja vaikutamme alan tulevaisuuteen. Tuomme innostuneet osaajat yhteen paikallisesti ja valtakunnallisesti.


KUTSU: Vuoden lastenhoitaja -palkinnon julkistus Lapsimessuilla pe 21.4.2017. klo 15.00

Suomen Lastenhoitoalan Liitto SLaL ry palkitsee Vuoden lastenhoitaja -tunnustuksella lastenhoitoalan ammattilaisen, joka on tehnyt ansiokasta työtä lasten, perheiden ja lastenhoitoalan puolesta. Vuoden lastenhoitaja on aktiivinen ammattilainen, joka toimii esimerkillisesti ja vireästi lasten puolestapuhujana. Palkinto jaetaan nyt kymmenennen kerran.

Palkinnon saaja julkistetaan Lapsimessuilla Helsingin Messukeskuksessa perjantaina 21.4.2017
klo 15.00, Neuvola –ohjelma-alueella.

Suomen Lastenhoitoalan Liitto SLaL ry on koulutettujen lastenhoitoalan ammattilaisten yhteinen järjestö, joka tukee jäsentensä ammatillista kehitystä ja vaikuttaa lastenhoidon tulevaisuuteen. Liiton 9000 jäsentä ovat lastenhoitajia, päivähoitajia, lähihoitajia, lastenohjaajia sekä alalle jatkokouluttautuneita ammattilaisia kuten terveydenhoitajia ja sosionomeja.

Suomen Lastenhoitoalan Liitto SLaL, on Lapsimessujen yhteistyökumppani.

Lämpimästi tervetuloa julkistamistilaisuuteen!

Aika: 21.4.207 klo 15.00
Paikka: Helsingin Messukeskus, Lapsimessut -tapahtuma. Neuvola –ohjelma-alue.

Ilmoittautumiset, lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Eila Seppälä-Vessari, toiminnanjohtaja
Suomen Lastenhoitoalan Liito SLaL ry
eila.seppala-vessari@slal.fi
09 5422 7501 / 040 5489963

Toimittajat voivat akkreditoitua messuille ennakkoon osoitteessa http://messukeskushelsinki.fi/uutishuone/ tai messujen aikana Messukeskuksen Lehdistökeskuksessa (eteläinen sisäänkäynti, 2 krs.).


Iensairaudet ovat Suomen piilevä kansantauti – kotimaisen keksinnön avulla selvität muutamassa minuutissa, onko suussasi tulehdus

Yli puolet suomalaisista aikuisista sairastaa useimmiten tietämättään ientulehdusta. Periosafe-testin avulla tulehdus voidaan hoitaa heti alkuvaiheessa, jolloin iensairaudet eivät vaaranna suun terveyden lisäksi yleisterveyttä.

”En tiedä, miten yleisiä ientulehdukset ovat. Ei mitään käsitystä.” Milla, 24.

”Kai sen ikenissä tuntee, etteivät ne ole kunnossa.” Ulla, 65.

”Tiesin, että ientulehdukset ovat yleisiä, mutta että yli puolella suomalaisista?” Marko, 43.

Piilevät iensairaudet ovat erittäin yleinen vaiva Suomessa – noin 60 prosenttia yli 30-vuotiaista sairastaa niitä. Oralin lääketieteellinen johtaja, erikoishammaslääkäri Eva Sirén kertoo, että iensairaudet ovat elimistön vastaus suun omien bakteerien hyökkäykseen.

-Käytännössä ientulehdus tarkoittaa ikenen punoitusta ja verenvuotoa. Pahimmillaan ientulehdus voi edetä kiinnityskudossairaudeksi asti, jolloin leukaluun ja hampaan välinen kiinnitys katoaa, Sirén sanoo.

Iensairaudet ovat usein oireettomia, minkä vuoksi niitä on vaikea havaita. Siksi tulehdusten kanssa eletään usein vuosikausia tietämättä niistä mitään.

-Oireet saattavat tulla vasta lopuksi. Kun hampaat heiluvat, silloin alkaa olla jo liian myöhäistä, Sirén kertoo.

Periosafe auttaa pysäyttämään sairauden sen alkuvaiheessa

Perinteisellä diagnostiikalla iensairauksia päästään hoitamaan jälkijunassa: ientaskumittaus kertoo jo tapahtuneesta tuhosta, jolloin hoito suuntautuu lisävaurioiden ehkäisyyn.
Nyt ientulehdukset ja -sairaudet voidaan useimmiten pysäyttää heti.

-Uuden Periosafe-testin avulla voi testata helposti ja nopeasti, onko kiinnityskudoskatoa tapahtumassa. Tarkan testin avulla voidaan myös tarkistaa, onko hoito tehokasta ja riittävää, Sirén kertoo.

Käytännössä Periosafe-sylkitesti toimii siten, että suusta otetaan talteen ientaskun nestettä. Helpon tikkutestin avulla tulos saadaan selville 5–10 minuutissa. Periosafen avulla voidaan myös koska tahansa arvioida, onko krooninen sairaus aktivoitumassa uudelleen.

Testi auttaa tunnistamaan riskipotilaat jo nuorena. Näin hoito voidaan kohdistaa sairauden ennaltaehkäisyyn ja säästetään potilaan ja yhteiskunnan varoja.

-Periosafe on käänteentekevä tapa pysäyttää sairaus sen alussa. Jos iensairaus saadaan kuriin ennen kuin se ehtii tehdä suuria tuhoja, hoito on paljon helpompaa, Sirén sanoo.

Vuosikymmenten tutkimustyön tulos

Periosafe sai alkunsa jo 1980-luvun lopussa, Helsingin yliopiston ja Tukholman Karoliinisen Instituutin parodontologian professorin Timo Sorsan väitöskirjatyöstä. Aiheen ympärille syntyi tutkimusryhmä, ja tuotteelle löydettiin hyvä yrityskumppani. Alkoi pitkä tutkimus- ja kehitystyö.

Nyt, yli 25 vuotta myöhemmin, Periosafe lanseerataan Suomen markkinoille.
-Kymmenen vuotta tutkimme molekyyliä, toiset kymmenen vuotta kehitimme tuotetta, Sorsa kertoo pitkästä kehitystyöstä.

Periosafe niittää mainetta myös maailmalla. Saksassa ja Hollannissa testi on jo laajasti käytössä. Suomalainen keksintö suuntaa vahvasti kansainvälisille markkinoille.
-Tuote on validoitu esimerkiksi Yhdysvalloissa, Turkissa ja Nigeriassa, Sorsa luettelee.

Ientulehdukset riskeeraavat yleisterveyden

Suussa piilevä tulehdus vaikuttaa koko ihmiseen. Hoitamattomana ientulehdus tai pidemmälle edennyt kiinnityskudossairaus vaarantaa yleisterveyden: se lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, se voi vaikeuttaa tekonivelleikkauksia, laskea hedelmällisyyttä ja nostaa riskiä ennenaikaisiin synnytyksiin.
Myös esimerkiksi diabeteksen ja reuman hoito saattavat vaikeutua, jos suussa piilee tulehdus.

-On paljon tauteja, joiden hoitoa varten tulisi tarkistaa, onko syytä laittaa myös suun terveys kuntoon, Sorsa kertoo.

Periosafe yhdistää lääketieteen ja hammaslääketieteen. Sen avulla voidaan pitää yhä paremmin huolta siitä, että ihminen voi kokonaisvaltaisesti hyvin – ja pysyy terveenä ilman huolta oireettomista suun tulehduksista.

Lisätietoja:
Oral Hammaslääkärit Oyj
Minna Lönnqvist
viestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh. 050 361 7316
Sähköposti: minna.lonnqvist@oral.fi

Suomalainen Oral Hammaslääkärit Oyj (www.oral.fi) on Suomen tunnetuin (Innolink Research 2016) hammasterveyspalveluyhtiö, jonka työyhteisöön kuuluu yli 1000 alan ammattilaista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 81,4 miljoonaa euroa. Oral tarjoaa hammasterveyspalveluita noin 50 hammaslääkäriasemalla eri puolella Suomea. Konserniin kuuluu myös Oral Hammaslaboratorio Oy.


Hoidettavuus keskiöön terveiden rakennusten suunnittelussa

Kaikki tilat, joissa työskentelemme, opiskelemme, hoidamme lapsiamme ja ikääntyneitä läheisiämme edellyttävät puhtautta. Niissä mahdollistetaan itse varsinainen toiminta. Siksi on tärkeää, että ne olisivat terveellisiä ja turvallisia käyttäjilleen. Liian usein tämä ei toteudu.

Kiinteistöjen ylläpidon suunnitteluun tulisi panostaa itse rakennusten suunnittelun, remontoinnin ja rakennusaikaisen puhtaanapidon aikana. Näin varmistettaisiin terveellisempien rakennusten elinkaaren alusta lähtien. Hyvä ja terveellinen rakennus vaikuttaa merkittävästi käyttäjiensä työtehoon ja terveyteen sekä tietysti kiinteistön elinkaarikustannuksiin. Nykyiset suunnitteluratkaisut uusienkaan kiinteistöjen rakentamisessa ei ota riittävästi huomioon hyvän ylläpidon edellytyksiä ja ratkaisuja. Tämä tulee ilmi uusimmassa Puhtaustiedon tekemässä tutkimuksessa.
Puhtaustieto Oy toteutti kyselyn ylläpitopalvelujen tilanteesta Suomessa vuonna 2017. Kyselyssä selvitettiin, miten johtavat puhtauspalveluja tuottavien yhteisöjen ja yritysten työnjohto näkee nykyisen puhtauspalvelujen keskeiset osa-alueet.

Vastaajien määrä oli 259. Edustamiensa julkisyhteisöjen ja yksityisten yrityksien vastaajien suhde oli 75 %/20 % ja lisäksi yleishyödyllisiä yhteistöjä 6 %. Tiloina he vastasivat keskeisesti oppilaitoksien ja päiväkotien (66 %), terveydenhoitolaitoksien ja sairaaloiden (44 %), hoivalaitoksien (44 %), toimistojen ja virastojen (67 %) ja muita tilojen (44%) ylläpidosta. Toimialueena oli pääkaupunki ja Etelä-Suomi yli 30 %:lla ja muu Suomi noin 70 %:lla.

Huonot pintamateriaalit ja ahtaus vaikeuttavat ylläpitoa

Kysely paljasti, että suurin epäkohta tilojen hoidettavuuden näkökulmasta ovat ylivoimaisesti huonokuntoiset tai tarkoitukseensa sopimattomat pinnat. Materiaalien kirjo ja tekstiilipintojen lisääntyminen on vaikeuttanut puhtaanapitoa. Suurina haasteina koettiin myös tilojen ahtaus, kalusteiden suuri määrä, hoidettavuuden ja ylläpidon kannalta riittämätön ja epäkäytännöllinen tilasuunnittelu, huono sisäilma ja vaikea aikatauluttaminen tilojen hoidon näkökulmasta.
Hyvinä asioina tai melko hyvinä asioina puhtaanapidon ammattilaiset sen sijaan kokivat palveluun liittyvät työohjeistukset, työhön perehdyttämisen ja ammatillisen johtamisen/osaamisen.
Huolestuttavina asioina koettiin henkilöstön ikääntyminen, työvoiman saanti ja kilpailutuksen kireys.

Kiinteistöjen ylläpidon suunnittelijoiden koulutukseen tulisi panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Uudet materiaalit, kalusteet, tilaratkaisut, sisustus, tekniikka ja erilaiset talotekniset järjestelmät haastavat kansallisomaisuutemme hoidon ja mikä tärkeintä tiloissa toimivien henkilöiden terveyden.

-Ammattimaisesti toteutettu rakennusten suunnittelu puhtauden ja hoidon ylläpidon suhteen pidentää terveellisen rakennuskannan elinkaarta, pienentää ylläpidon kustannuksia ja siten lisää rakennusterveyttä merkittävästi sekä parantaa varsinaista toimintaa tiloissa. On merkillisen lyhytnäköistä, ettei rakennusten suunnittelussa oteta vieläkään riittävästi huomioon rakennuksen käytönaikaista hoidettavuutta ja ylläpitoa. Materiaalivalinnat, suunnitteluratkaisut ja siivous- ja huoltokeskustilojen suunnittelussa ja riittämättömyydessään vaikuttavat ylläpitopalvelujen toimintaan ja kustannuksiin. Syyt ja seuraukset ovat hyvin helppo nähdä: suoja-aineella käsittelemätön kivi/betonilattia imee itseensä pysyvästi kaiken lian, koneellistamisen mahdollisuudet tilojen puhtaanapidossa hupenevat, paljaat ilmastointiputket keräävät yläpölyjä, vuosiksi vaihtamatta jääneet ilmanvaihtolaitteiden suodattimet ja -kanavat syytävät tehokkaasti epäpuhtauksia sisäilmaan. Myös erikoiset kalustevalinnat ja pinnat lisäävät kustannuksia, Puhtaustieto Oy:n toimitusjohtaja Marjatta Lausjärvi muistuttaa.

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan koulutus- ja ammattilehtitalo Puhtaustieto Oy järjestää vuosittaiset Huipputapahtuma-kehittämispäivät Finlandia-talolla 16.-17.3.2017. Huipputapahtuma tuo yhteen lähes sata julkisen ja yksityisen sektorin puhtaus- ja hygienia-alan vaikuttajaa pohtimaan alan tilaa, tulevaisuutta ja mahdollisuuksia osana yhteiskunnan laajempaa toimintaympäristöä. Kaksipäiväisen tapahtuman ohjelma käsittelee tämän yhteiskunnallisesti merkittävän työllistäjän ja monipuolisen alan kenttää lukuisten case- ja asiantuntijaesitysten kautta. Mukana ovat mm. Helsingin rakennus- ja ympäristötoimen johtava apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri, Senaattikiinteistöjen sisäolosuhde- ja energiaerityisasiantuntija Pasi Pipatti, ISS Palveluiden Innovation Manager Harri Nikander, Aikakausmedian liittojohtaja Mikko Hoikka, Diacor Terveyspalvelut Oy:n asiakkuus- ja asiakaskokemusjohtaja Jutta Tikkanen ja Postin Kotipalvelut-yksikön johtaja Petri Kokkonen sekä Digital Robot Finlandin kehitysjohtaja Timo Pässilä.

Liite:
Kaavio: Tilojen keskeiset epäkohdat puhtausalan esimiesten näkökulmasta 2017

Lisätietoja:
Puhtaustieto Oy:n toimitusjohtaja Marjatta Lausjärvi, p. 040 068 8816
marjatta.lausjarvi@puhtaus.fi
www.puhtaus.fi


Attendo Hammaslääkäri Tilkan suunterveyden ammattilaiset huolsivat vanhusten suita

Attendo Hammaslääkäri Tilkasta marssi neljä hammaslääkäri- ja hoitajaparia Helsingin Mannerheimintien toisella puolella sijaitsevaan Folkhälsanin Senioritaloon ystävänpäivänä. Kaikkiaan 40 muistisairaan ikäihmisen hampaat harjattiin ammattilaisten toimesta ja samassa yhteydessä kurkistettiin, onko suussa välitöntä hoitoa vaativaa tilannetta. Kymmenen muistisairaan omaiselle laitettiin tieto hoitotarpeesta. Hammashuollon talkoot tehtiin vapaaehtoistyönä.

Avun ja tiedon lisäksi suun terveyden ammattilaiset veivät tuomisina jokaiselle ikäihmiselle ruusun ystävänpäivän kunniaksi sekä suuvettä, hammastahnan ja -harjan.

- Hyvänmielen tempauksemme sai alkunsa kahvipöytäkeskusteluissamme, joissa pohdimme, mitä hyvää voisimme tehdä. Aika pian keksimme, että voisimme tarjota ammattitaitoamme Suomea rakentaneiden ikäihmisten hyväksi, kertoo Attendo Hammaslääkäri Tilkan esimies Johanna Rancken.

- Eräs rouva alkoi itkeä, sillä niin otettu hän oli tilanteesta. Tuli kauhean hyvä mieli puolin ja toisin käynnistä. Olipa mukava, että meidät otettiin niin kivasti vastaan, kiteyttää Johanna.

Ranckenin mukaan ikäihmisillä oli hyvin omia hampaita suussa. Se kielii, että hampaista on pidetty huolta läpi elämän. Pulmakohtana olivat reiät ja etenkin hammaskivi. Hammaskiveä syntyy väistämättä, kun oman käden motoriikka heikkenee ja jos hammaskiveä ei poistateta säännöllisesti.

Attendo Hammaslääkäri Tilkan väki toivoo, että heidän tempauksensa antaisi idean jollekin muullekin tehdä hyvä teko ja voi olla, että ensimmäisen kokeilun jälkeen tästä sukeutuu heillekin säännöllisempi tapa.

Lisätietoja:

Johanna Rancken
yksikön esimies, Attendo Hammaslääkäri Tilkka
p. 045 1362 723
johanna.rancken@attendo.fi