Turun ammattikorkeakoulu mahdollistamassa uudenlaista pelitapahtumaa

Turun jokirannassa, Hämähäkkitontilla nähdään 8.-9.6 täysin uudenlainen pelifestivaali – Aura Quest. Tapahtuma sisältää pelejä, musiikkia, tubettajia, urheilijoita, julkkiksia, hyväntekeväisyyttä ja paljon muuta. Turun ammatti-korkeakoulu on yksi vuoden 2019 Aura Questin pääyhteistyökumppaneista ja tärkeä mahdollistaja tapahtumalle.

”Haluamme olla aktiivisesti mukana kehittämässä Turkua kiinnostavana ja rohkeasti uudistuvana korkeakoulu- ja kulttuurikaupunkina, jossa on hyvä elää ja onnistua yhdessä.” kertoo Mari Hartemo, Turun AMK:n Brand Manager.

”Digitaalisuus ja yhteisöllisyys ovat Turun ammattikorkeakoulun strategian ytimessä, joten Aura Questin pääyhteistyökumppanina toimiminen on innostavaa. Monialainen korkeakoulumme tarjoaa myös pelialan koulutusta.” Hartemo jatkaa.

Perinteisen yhteistyön lisäksi Aura Questin ja Turun ammattikorkeakoulun yhteistoiminta on viety pidemmälle. Turun ammattikorkeakoulu antaa opiskelijoilleen mahdollisuuden toimia, tutustua ja hankkia työkokemusta jo opiskeluaikana. Aura Quest tarjoaa uudenlaisena pelitapahtumana paljon projekti- ja harjoittelumuotoisia työtilaisuuksia.

Yhteistyökumppanuus on tänä vuonna avannut ovet muutamalle innokkaimmalle opiskelijalle. Vuoden 2019 Aura Questin viestinnässä on mukana kaksi Turun ammattikorkeakoulun markkinoinnin opiskelijaa ja tapahtumatuotannon puolella kaksi rakennusinsinööriä.

”Loistavaa nähdä Turun ammattikorkeakoulun aktiivisuus oman alueensa kehittäjänä, saada aikaiseksi näinkin hienoja asioita ja nuoret aktiivisesti mukaan toteuttamaan tapahtumaa ja keräämään kokemusta.” kuvailee tapahtumajärjestäjien edustaja, Grail Groupin toimitusjohtaja Kalle Koskela

Lisätietoa tapahtumasta löydät osoitteesta www.auraquest.info.

Tai ota yhteyttä:

Kalle Koskela
Toimitusjohtaja
Aura Quest / Grail Group Oy
+358407504600
kalle@grail.gg

Mari Hartemo
Brand Manager
Turun AMK
+358 50 512 2658
mari.hartemo@turkuamk.fi


TURUN JOKIRANNAN HÄMÄHÄKKITONTIN VALTAA KESÄLLÄ AURA QUEST

Turun jokirannassa, Hämähäkkitontilla nähdään 8.-9.6 täysin uudenlainen pelifestari - Aura Quest. Tapahtuma sisältää pelejä, musiikkia, tubettajia, urheilijoita, julkkiksia, hyväntekeväisyyttä ja paljon muuta. Kaikki tämä kesäisen viihtymisen ja armottoman fanituksen välissä! 

Pelejä, hyväntekeväisyyttä ja julkisuuden henkilöitä

Aura Quest pyörähtää käyntiin lauantaina 8.6 ja aloittaa päivänsä hyväntekeväisyys turnauksella Counter Strike: Global Offensive pelissä. Saman päivän aikana nähdään myös lavalla näytösottelu, kun Artturi Lehkosen (Montreal Canadiens) joukkue koostettuna urheilijoista, vaikuttajista ja yhdestä onnekkaasta Aura Questin #klippikisan voittajasta kohtaa Joel Harkimon luotsaaman julkkisten Team Fiascon. Loppupäivästä on tapahtumavierailla mahdollisuus tavata idoleitaan ja päästä pelaamaan heidän kanssa lempipelejään.

Tapahtuma-alue kaikille ja pelejä jokaiselle

Aura Questin sunnuntai on päivä jokaiselle, joka on joskus halunnut haastaa itseään kotisohvan pelailun lisäksi. Päivä tarjoaa kaikille avoimen, King of the Hill -tyylisen, NHL turnauksen ja 1v1 -turnauksen FIFA:a, jossa pääset haastamaan suomen pelin huippuja. Pitkin päivää pelataan myös Kanaliigan yhteisöllistä Counter Strike: Global Offensive -turnausta.

Älä jää paitsi alkukesän siisteimmästä tapahtumasta, vaan tule paikalle!

Lisätietoa tapahtumasta löydät osoitteesta www.auraquest.info tai ota yhteyttä:

Niklas von Schöneman

Markkinointi ja PR
Aura Quest / Grail Group oy
niklas@grail.gg /
+358 503400579

 


Wakaru vahvistaa osaamistaan ostamalla enemmistön Suomen suurimmasta Lean Six Sigma -konsulttitalosta

Wakaru vahvistaa asemaansa Suomen koulutus- ja konsultointimarkkinalla ostamalla enemmistön Suomen suurimmasta Lean Six Sigma -konsulttitalosta Business Excellence Finland Oy:stä. Business Excellence Finland Oy (BEF) on asiantuntijoiden muodostama palveluyritys, joka auttaa asiakkaitaan toiminnan kehittämisessä.

BEF:n palvelut sisältävät koulutusta ja konsultointia, parannusprojekteja ja -työpajoja, sekä muutosohjelmien ja strategian luomista. Business Excellence Finlandin ydinosaamista on Lean Six Sigma -menetelmien hyödyntäminen tärkeissä prosessinparannushankkeissa. BEF toimii Erinomainen ja Hukkajahti brändien alla.

Business Excellence Finland Oy on perustettu vuonna 2010. Olemassaolonsa aikana BEF on toteuttanut yli 5000 asiakasparannusta. BEF:n yhdeksällä Lean ja Six Sigma -asiantuntijalla on yli 250:n vuoden kokemus teollisuus- ja palveluorganisaatioiden tuloksellisesta toiminnan kehittämisestä.

Yrityskauppa tukee Wakarun tavoitetta olla johtava toimija koulutus- ja konsultointipalvelualalla, konsolidoida ja uudistaa markkinaa sekä kehittää palveluvalikoimaansa.

”Koulutus- ja konsultointitoimiala on suuressa murroksessa organisaatioiden toimintaympäristön ja työn tekemisen tapojen muuttuessa jatkuvasti. Tehtävämme on edistää ja kehittää asiakkaidemme liiketoimintaa laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Tuotamme arvoa uusilla innovatiivisilla digitaalisilla palveluilla, kuten Oppia.fi osaamisen kehittämisen palvelulla sekä nykyaikaisilla asiantuntijapalveluilla”, sanoo Wakarun perustaja Petri Väyrynen.

”Olen innoissani saadessamme BEF:n kaltaisen systemaattisesti ja sydämellä toimivan palveluyrityksen sekä heidän erittäin kokeneet ja osaavat konsulttinsa vahvistamaan palveluvalikoimaamme. BEF:n avulla olemme entistä vahvempia auttamaan yrityksiä ja työntekijöitä menestymään tulevaisuuden työelämässä”, Väyrynen kertoo.

”Wakarun tavoin näemme digitalisaation ja työelämän suuntautumisen tuomat muutokset suurina mahdollisuuksina. Nopeiden, näkyvien ja pysyvien muutosten sekä viivan alla näkyvän tuloksen aikaansaaminen on asiakkaillemme entistä tärkeämpää. Organisaatiot, joiden johtamis-, toiminta- ja laatujärjestelmät ovat kunnossa, voivat katsoa tulevaisuuden tuomiin mahdollisuuksiin luottavaisin mielin”, sanoo Business Excellence Finland Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Järvelin.

”Odotamme paljon myös yrityskaupan mukana aukeavilta mahdollisuuksilta tarjota asiakkaillemme juuri heidän tarpeisiinsa sopivia työkaluja. Näemme tämän muutoksen ennen kaikkea myös oman toimintamme kehittämisen seuraavana askeleena, jotta pystymme vastaamaan yritystoiminnan kehittämisen yhä monimuotoisempiin haasteisiin. Liittyminen mukaan Wakarun pitkään ja hienoon menestystarinaan on meille erinomainen askel kohti yhä vaikuttavampia palveluita”, Järvelin summaa.

Lisätietoja antavat
Jaakko Kuosmanen, toimitusjohtaja, Wakaru Oy, +358 40 728 5870 jaakko.kuosmanen@wakaru.fi
Hannu Järvelin, hallituksen puheenjohtaja, Business Excellence Finland Oy, +358 40 758 4585 hannu.jarvelin@erinomainen.fi

Wakaru on japania ja tarkoittaa ymmärtämistä. Autamme asiakkaitamme oivaltamaan ja kehittämään osaamistaan kouluttamalla, konsultoimalla, mittaamalla ja tuottamalla toiminnan kehittämisen asiantuntijapalveluita. Wakaru Consulting Oy on keskittynyt liiketoiminnan muutoshankkeiden läpiviemiseen. Wakaru – yhtiöiden liikevaihto vuonna 2018 oli 5,4 Meur.
Yli 98% Wakarun asiakkaista suosittelee Wakarun valmennuksia ja ammattitapahtumia kollegalleen. www.wakaru.fi

Business Excellence Finland on Suomen suurin Lean Six Sigma -konsultointitalo. BEF:ssä sinua palvelee yhdeksän asiantuntijaa, joilla on yhteensä 250 vuoden kokemus organisaation viivan alla näkyvästä toiminnan kehittämisestä. Tästä mitattava lukuna on yli 95% asiakasuskollisuus. Vuonna 2018 toteutimme 723 asiakasparannusta.

www.erinomainen.fi

 


Teollisuusvaihteiden huoltopalvelujen tarjonta laajenee Pohjois-Suomessa

David Brown Santasalo viettää tänään uuden vaihdehuoltokeskuksen avajaisia Torniossa (Metallimiehenkatu 6). Teollisuusvaihteiden huoltokyvykkyys ja -resurssit kasvavat merkittävästi tukemaan Pohjois-Suomen eri teollisuudenaloja. Uudet, vaihdehuollon tarpeisiin rakennetut tilat mahdollistavat monipuolisen huoltotoiminnan eri kokoisille ja tyyppisille vaihteille valmistajasta riippumatta. Palvelemme siis asiakkaitamme myös muiden valmistajien vaihteiden osalta.

”Tilat on suunniteltu ja rakennettu David Brown Santasalon vaativiin tarpeisiin, jotta voimme täyttää huolto- ja asiakaspalvelumme laatukriteerit. Tornion toimipiste palvelee pääsääntöisesti asiakkaitamme Raahe – Kajaani linjan pohjoispuolella, mutta tukee tarvittaessa globaalia David Brown Santasalon huoltoverkostoa maailmanlaajuisesti. Päätös huoltokeskus-investoinnista tehtiin viime keväänä. Rakentamisen osalta partnerimme on TSV-Rakennus. Tilat saatiin rakennettua nopeasti ja joustavasti, koska yhteistyö toimi saumattomasti niin TSV:n kuin Tornion kaupunginkin kanssa.” toteaa Suomen Service liiketoiminnan johtaja Timo Majuri.

Myyntijohtaja Harri Koivuvirta kertoo asiakkuuksien olevan useilta toimialoilta, niin teräs-, paperi-, sellu- kuin kaivosteollisuudestakin. ”Olemme kiinnittäneet huomiota näiden teollisuusalojen osaamiseen hankkiessamme uusia resursseja. Pohjois-Suomen strateginen merkitys huoltoliiketoiminnassamme näkyy, ei pelkästään uusissa tiloissa, vaan tärkeintä on, että olemme kasvattaneet omia vakituisia resursseja toimipaikassamme yhdestä neljään henkeen verstas- ja kenttähuollossa sekä myynnissä. Näin pystymme takaamaan asiakkaillemme hyvän palvelutason koko voimansiirron elinkaarelle.” jatkaa Koivuvirta.

Avajaisia vietetään yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kuten alihankintapartnereiden sekä alueella vaikuttavien oppilaitosten kanssa.

Avajaisissa on esillä vahvasti myös David Brown Santasalon uusi öljyhiukkaslaskentaan perustuva ennakoivan kunnonvalvonnan järjestelmä GearWatch (dbsantasalo.com/products/gearwatch-condition-monitoring/).

Lisätietoja:

Timo Majuri, liiketoiminta johtaja, Service. 040 567 3583, timo.majuri@dbsantasalo.com

Harri Koivuvirta, myyntijohtaja, Service.  046 876 2479. harri.koivuvirta@dbsantasalo.com

From design and engineering, to manufacturing, installation and full lifecycle services, David Brown Santasalo is a true partner supporting your business every step of the way.

DB Santasalo on johtava prosessiteollisuuden käyttölaiteratkaisuiden toimittaja. Päätuotteinamme ovat raskaaseen teollisuuskäyttöön suunnatut innovatiiviset vaihteisto- ja käyttölaiteratkaisut, sekä kattavat elinkaaren aikaiset huoltopalvelut alkuperäisvalmistajasta riippumatta. Pitkä yli 100 vuoden kokemuksemme alalla takaa asiakkaidemme prosessien varman toiminnan. Pitkän historiamme aikana olemme valmistaneet käyttölaiteratkaisuita useiden tuotemerkkien alla kuten esim.  Valmet Voimansiirto, Santasalo, Metso Drives, Moventas, Asea, Rauma-Repola, SAWA, David Brown, Wärtsilä … Tällä hetkellä konsernissamme on maailmanlaajuisesti yli 1000 työntekijää (Suomessa noin 170), valmistusyksiköitä 7 kpl, huoltokeskuksia on 24 kpl.

Lisätietoja www.dbsantasalo.com


Huurteelta Suomen ensimmäinen digitaalinen hiilidioksidijärjestelmä Ylöjärven jäähalliin – käyttäjäkokemus ja energiatehokkuus uudelle tasolle

Huurre ja Ylöjärven Jäähalli Oy, ovat sopineet Suomen ensimmäisen digitaalisen hiilidioksidipohjaisen energiajärjestelmän toimittamisesta Ylöjärven jäähalliin, Euromaster Areenaan. Järjestelmä toimitetaan vuoden 2019 aikana.  Huurteen CO2-järjestelmä tuottaa sekä jäähdytyksen että kaiken jäähallissa tarvittavan lämmön. Huurteen ratkaisu on digitaalisen ohjauksensa ja suorahöyrysteisen huipputekniikkansa ansiosta ainutlaatuisen energiatehokas. Ylöjärven jäähallin tavoitteina on olla turvallinen, terveellinen ja laadukas liikuntapaikka harrastaa jääurheilua sekä toimia energian käytöltään tehokkaasti ja vastuullisesti.

Jäähallin modernisointi Huurteen teknologialla mahdollistaa erinomaisen käyttäjäkokemuksen hallin asiakkaille samalla, kun se minimoi elinkaarikustannukset ja pienentää hallin hiilijalanjälkeä. Ylöjärven Jäähalli Oy:llä on tavoitteena pyrkiä eroon kylmäaineina ilmastolle haitallisista F-kaasuista sekä välttää myrkyllisiä aineita jäähallissa.

Ylöjärven jäähalli, Euromaster Areena on kaksiratainen harjoitusjäähalli, joka on käyttöasteeltaan Pirkanmaan korkeimpia. Hiilidioksidipohjainen jäähdytys- ja lämmöntuottoratkaisu perustuu Huurre ECO ICE DX -laitteistoon. Järjestelmän älykäs ohjaus toteutetaan edistyksellisellä Huurre iTOP -automaatiolla, joka mukautuu jäähallin ja sen ympäristön olosuhteisiin. Huurre on maailman johtavia CO2-jäähdytyksen ja lämmöntuoton automaatioteknologian kehittäjiä ja toimittajia eikä se käytä F-kaasuja tai myrkyllistä ammoniakkia kylmäaineina.

Ylöjärven nopeasti kasvavan kaupungin strategiana on olla rohkea edelläkävijä. Uuden digitaalisesti ohjatun huipputekniikan valinta ensimmäisenä Suomessa osoittaa Ylöjärven sitoutumista ympäristöystävällisen ja viihtyisän elinympäristön rakentamiseen. Ylöjärvi toimii näin suunnannäyttäjänä Suomen jäähallien uudistamisessa sekä energiatehokkaiksi että käyttäjäystävällisiksi.

Lisätietoja Huurteella antavat jäähdytysautomaatioliiketoiminnan johtaja Jukka Hellman, puh 040 849 6081 tai Suomen maajohtaja Kari Reunanen puh. 040 844 3366.

 

Huurre on kansainvälinen jäähdytys- ja lämmöntuottoratkaisuja tarjoava energiateknologia- ja palveluyritys. Ainutkertaisena asiakaslupauksenamme on jäähdytyksen ja lämmöntuoton sekä niiden energiakulutuksen optimointi edistyksellisten ympäristöystävällisten CO2-järjestelmiemme sekä Huurre iTOP -olosuhdeautomaation avulla. Lisäksi tarjoamme asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä kylmätiloja sekä huolto- ja korjauspalveluja.

Huoltoverkostomme on valtakunnallinen, Huurteella on 15 toimipistettä Suomessa. Huurre-yhtymä työllistää kaikkiaan 650 työntekijää viidessä eri maassa, ja sen liikevaihto on noin 135 miljoonaa euroa.


Huurre to install the first digital carbon dioxide system at Ylöjärvi ice arena – user experience and energy efficiency to next level

Huurre and Ylöjärven Jäähalli Oy have signed a contract to deliver the first digital carbon dioxide-based energy system in Finland to Ylöjärvi ice arena, Euromaster Areena. The system will be installed in 2019.  Huurre’s CO2 system will produce both the refrigeration and all the heat required at the ice arena. Its digitally steered, ground-breaking direct expansion technology guarantees that it is uniquely energy-efficient. Ylöjärvi ice arena aims to be a safe, healthy and high-quality facility for ice sports, using energy efficiently and responsibly.

Modernising the ice arena using Huurre’s technology allows for a great user experience, and it also minimises the arena’s life-cycle costs and reduces its carbon footprint. Ylöjärven Jäähalli Oy’s goal has been to replace climate-damaging F-gases as refrigerants and to avoid using any toxic substances in the ice arena.

Euromaster Areena in Ylöjärvi is a practice arena with two tracks, and its utilisation rate is one of the highest in Tampere region, the second largest conglomeration in Finland. The carbon dioxide-based refrigeration and heat production solution is based on Huurre ECO ICE DX equipment and software. It will be steered by the advanced Huurre iTOP Automation Solution, which reacts comprehensively to the conditions in the ice arena. Huurre is one of the world’s leading developers and suppliers of CO2 refrigeration and heat production automation technology, and it does not use F-gases or toxic ammonia as refrigerants.

Ylöjärvi is a fast-growing town and its strategy is to be a pioneer in use of modern technology. Being the first town in Finland to select this state-of-the-art technology, the town shows commitment to creating an eco-friendly and inviting living environment. The refurbishment of Ylöjärvi ice arena is leading the way for other ice arena operators in Finland, as they project to modernise their plants.

For more information, please contact Huurre: Head of Refrigeration Automation Business Unit, Jukka Hellman, tel. +358 40 849 6081, or Head of Area Finland, Kari Reunanen, tel. +358 40 844 3366.

 

Huurre in brief

Huurre is an international energy technology and services company that offers its customers refrigeration and heat production solutions. Our unique customer value proposition is to deliver optimised energy consumption in both refrigeration and heat production, using our iTOP Conditions Automation and highly advanced CO2 systems. We also offer remote and on-site maintenance services for the solutions we deliver.

Huurre employs approximately 650 employees in five countries and its annual sales turnover is around euro 135 million.


Suomalaiset GoGoCar Oy ja Menevä taksipalvelu esittelevät uuden digitaalisen mediapinnan, jolla heijastetaan liikkuvaa mainoskuvaa taksien takalasissa 

GoGoCar Oy on innovoinut taksien takalaseihin kiinnitettävän liikkuvan kuvan mahdollistavan mainospinta-alan. Mainos heijastetaan takaikkunaan autoon asennettavan kolminkertaisen erikoiskalvon, projektorin ja tietokoneen avulla.

Suomalaisen Menevä Taksipalvelun ideoima ja GoGoCarin luoma liikkuvan kuvan mahdollistava digitaalinen, auton takaikkunaan kiinnitettävä takalasikonsepti on valmis. Uuden innovaation avulla älykalvo asennetaan taksin takaikkunaan, ja siihen heijastetaan erottuva mainospinta projektorin avulla. Järjestelmä toimii verkkopohjaisesti ja hyödyntää GPS-tietoja, jolloin sekä mitattavuus että hyvinkin nopeat ja kohdennetut taktiset mainoskampanjat ovat mahdollisia.

– Esimerkiksi voimme näyttää jonkun alueen ravintolan päivän tarjousta vaikkapa kilometrin etäisyydellä siitä muutaman tunnin ajan. Käytämme kampanjoiden vaikuttavuuden laskemisessa tekoälyä, jolloin saamme asiakkaillemme hyvinkin tarkkoja tuloksia kampanjassa tavoitettujen ihmisten määristä, kertoo GoGoCarin toimitusjohtaja Anssi Aura.

Järjestelmä tarjoaa myös mahdollisuuden korkeatasoiseen ja pimeässä näkyvään mainospinta-alaan.

– Videokuva toimii 16:9-formaatilla. Patentoitu ikkunakalvo on suunniteltu siten, että mainoskuva näkyy joka suunnasta optimaalisena.

Taksipalvelu Menevän toimitusjohtaja Tuomo Halminen keksi idean taksin takalasiin asennettavasta liikkuvasta kuvasta.

– Mietin, että taksien ulkomainonta on ollut jo vuosia aika konservatiivista, ja vaihtoehtoja on lopulta vähän; joko teippaus tai taksin katolle kiinnitettävä teline. Taksiala jättää käyttämättä sen mahdollisuuden, että taksit ovat loistava mainospaikka – ne liikkuvat joukossamme 24/7. Heitin ajatuksen uudesta takalasiin kiinnitettävästä mainospaikasta GoGoCarin Anssi Auralle ja kehitystyö lähti siitä liikkeelle.

Myös GoGoCarin toimitusjohtajan Anssi Auran mielestä taksimainonta kaipaa uusia innovaatioita, jotka palvelevat niin taksiyrityksiä, mainostajia kuin kuluttajiakin.

– Takseille tehtävät teippaukset vievät aikaa, koska tarvitsemme autot fyysisesti aina paikan päälle asennusta varten. Uuden kehittelemämme konseptin avulla tätä ongelmaa ei ole.

Laki ei osaa toistaiseksi tulkita uutta digitaalista mainospinta-alaa. Sekä Menevä että GoGoCar hakevat julkista keskustelunavausta sille, missä menee liikkuvan ajoneuvon mainospinta-alan rajat.

– Meidän mielestämme tämä on upea, uusi digitaalinen innovaatio, johon emme ole törmänneet missään muualla maailmassa. Konsepti on korkeasti skaalautuva ja tämä tullaan viemään maailmalle jo ensi vuoden puolella sopivien rahoittajien löytyessä.

– Toivomme, että Suomen lainsäätäjätkin näkevät tässä mahdollisuuden. Suomen tulisikin luoda voimakkaammin innovaatioita ja vientiä mahdollistavia lakeja, tai ennemminkin poistaa kehitystä estäviä lakeja ja asetuksia. Meidän tulee pystyä vastaamaan joustavalla lainsäädännöllä jatkuvasti kiihtyvään teknologiakehitykseen, muistuttaa GoGoCarin Aura valtion päättäjien suuntaan.

Palvelu käynnistyy joulukuun aikana pilottiprojektin avulla, jolloin kymmenen Menevän taksia varustetaan uusilla mainospaikkalaitteilla.

Katso tästä, miltä takalasimainonta käytännössä näyttää: https://www.gogocar.fi/digi

Lisätiedot:

 

Anssi Aura
Toimitusjohtaja, GoGoCar Oy
anssi.aura@gogocar.fi
+358 44 999 8888
www.gogocar.fi

Tuomo Halminen
Toimitusjohtaja, Menevä Oy
tuomo@meneva.fi
+358 50 520 8706
www.meneva.fi

 

**

Menevä Oy on pääkaupunkiseudulla toimiva 40-vuotias taksialan perheyritys. Menevä on tarjonnut vuoden vaihteesta lähtien taksia palkkatyönä ajaneille mahdollisuutta ryhtyä itse yrittäjäksi. Menevä tarjoaa taksiyrittäjille mahdollisuuden laajentaa taksitoimintaansa yrityksen sateenvarjon alla tarjoamalla valmiin brändin, tilauksia, myynti- ja markkinointiapua, 24/7/365 toimivan tilauskeskuksen sekä markkinoiden parhaan tilausvälitysjärjestelmän.
 

GoGoCar Oy on perustettu vuonna 2006. Yritys toimii ulkomainosalalla ja tarjoaa mainostaville brändeille taksiyritysten mainospintoja. Yritys toimii tällä hetkellä kaikkialla Suomessa sekä Virossa Tallinnan, Pärnun ja Tarton alueilla. GoGoCar on myös edelläkävijöiden joukossa liikenteestä tuotetun datan ja siitä jalostettavan analytiikan parissa. GoGoCar on myös yksi Business Finlandin tukemista yrityksistä.

 


Huurteelta maailman energiatehokkuuden huippua Flamingon viihdekeskukseen

Huurre toimittaa vuodenvaihteessa Vantaan kehittyvällä Aviapoliksen alueella sijaitsevaan Viihdekeskus Flamingoon ainutlaatuisen tehokkaan, energiataloudellisen ja ympäristöystävällisen hiilidioksidipohjaisen lämmöntuottojärjestelmän.

Huurre toteuttaa Flamingon energiatehokkuushankkeen yhdessä talotekniikan ammattilaisen Assemblin Oy:n kanssa. Huurteen teknologian avulla energiatehokkuushankkeessa arvioidaan saavutettavan 35-40 prosentin vuotuiset säästöt viihdekeskuksen lämmitysenergiassa. Hankkeella pienennetään merkittävästi kiinteistön hiilijalanjälkeä.

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman omistamaan kiinteistöön toimitettava Huurre ECO -järjestelmä on Suomen ensimmäinen tämän kokoluokan liikekiinteistön hiilidioksidijärjestelmä. Huurteen kahden lämmöntuottoyksikön teho on yhteensä noin 1000 kW. Yksiköt toimivat hiilidioksidilla, joka on ainoa kasvihuonepäästöjä rajoittavan uuden lainsäädännön mukainen myrkytön ja palamaton luonnonmukainen kylmäaine.

Huurteen järjestelmällä pystytään tuottamaan merkittävä osa kiinteistön käyttöön tarvittavasta lämmöstä kiinteistön ilmanvaihdon ja jätevesien lämpösisällön avulla. Huurre iTOP -olosuhdeautomaatiolla varmistetaan hiilidioksidijärjestelmän optimaalisen energiatehokas toiminta ja näin minimoidaan elinkaarikustannukset.

Lisätietoja Huurteella antaa Suomen maajohtaja Kari Reunanen, puh. 040 844 3366 ja Assemblinilla myyntipäällikkö Janne Aittola puh. 050 385 3347.

Huurre on kansainvälinen jäähdytysautomaatioratkaisuja tarjoava teknologia- ja palveluyritys. Ainutkertaisena asiakaslupauksenamme on kylmäketjun ja sen energiakulutuksen optimointi Huurre iTOP -ohjauspalveluvalikoimamme ja edistyksellisten CO2-järjestelmiemme avulla. Lisäksi tarjoamme asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä kylmätiloja sekä huolto- ja korjauspalveluja.

Huoltoverkostomme on valtakunnallinen, Huurteella on 15 toimipistettä Suomessa. Huurre työllistää tänä päivänä noin 650 työntekijää viidessä eri maassa, ja sen liikevaihto on 170 miljoonaa dollaria.


Jimm’siä ja ammattipelaamista

Tällä viikolla Turussa järjestetään toista kertaa Grail Quest –pelifestarit, jossa koetaan lanittamisen taikaa, e-urheilun jännitystä sekä kiinnostavia puheita alan ammattilaisilta, syyslomaviikolla 18-20.10 Kupittaan Palloiluhallissa! Paikan päällä pääset tutustumaan e-urheiluun seuraamalla ja kokeilemalla eri lajeja itse tai kavereiden kanssa. Samalla teet edukkaat teknologiaostokset Jimm’sin messukaupasta.

Kattava ohjelma tarjoaa kaikille kiinnostuneille tekemistä

Grail Quest avaa ovensa kävijöille torstaina heti aamupäivällä, kun CS: GO Pro -turnauksen lohkovaiheet potkaistaan käyntiin areenan päälavalla. Pro -turnauksen ottelut pelataan viikonlopun aikana päälavalla sekä turnausalueella. Tapahtuman vierailijoille sekä osallistujille tarjotaan unohtumaton e-urheilun kokemus, kun suomalaiset huippunimet Havu sekä SuperJymy kilpailevat uusia tulokkaita vastaan 15 000€ suuruisesta palkintopotista. Paikan päällä pääsee itse osallistumaan eri lajien BYOC-turnauksiin, joissa on jaossa rahapalkintoja tuhansien eurojen edestä! Tapahtuma-alueella on mahdollista vuokrata PC-päiväksi tai pelata ilmaiseksi Pelitila-alueella.

Ohjelma tarjoaa myös e-urheilun alasta kiinnostuneille kaksi erittäin mielenkiintoista puhujaa, kun kansainvälinen tähti Jesse ”JerAx” Vainikka kertoo kokemuksistaan e-urheilun huippuammattilaisena.  Vahvassa nosteessa olevan HAVU:n toimitusjohtaja Lasse Salminen pitää puheen siitä, miten Counter Strike -ammattilaiseksi voi kovalla työllä päästä.

Mahtavia messutarjouksia paikalliselta toimijalta

Turkulainen Jimm’s PC on paikan päällä tukemassa tapahtumaa. Jimm’s pop-up myymälässä on pelaajille tarjolla tietokonekomponentteja sekä pelaamisen oheislaitteita mm. Corsairilta, Logitechilta, Asukselta, Deltacolta sekä SteelSeriesiltä, joten kannattaa poiketa myymälään tarkastamaan valikoimaa ja hyödyntämässä tarjoukset!

“Toista kertaa koulujen syyslomalla järjestettävä Grail Quest osoittaa, että myös Turussa on kysyntää suuremmille pelitapahtumille. Uskon, että uusi Kupittaan monitoimiareena on jo sijaintinsa puolesta hyvä paikka tulevalle suurtapahtumalle. Olen iloinen, että Jimm’s on jälleen kerran mukana mahdollistamassa tämän tapahtuman onnistumista.” – Antti Järvinen, toimitusjohtaja.

Lisätietoa tapahtumasta löydät osoitteesta www.grailquest.fi tai ota yhteyttä:

Ville Nikola
Toimitusjohtaja
050 402 7659
ville@grail.gg


Turku vahvasti mukana Grail Questissa

Grail Quest –pelifestarit keräävät taas syyslomalla pelikansan Turkuun. Kemuihin pääsee juuri itselleen sopivalla panoksella, alkaen 11eur päivälipuista. Turun kaupunki tukee e-urheilun harrastamista monella lailla ja on mukana rakentamassa Grail Quest –tapahtumaa.  Yhteisenä tavoitteena on rikkoa rajoja pelaajien ja muiden väliltä, sekä mahdollistaa osallistuminen kaikille taustoihin katsomatta.

Grail Questin liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ennakkoon ja tietysti tapahtumassa ovella. Nopeille vierailuille on tarjota yhden päivän lippua edukkaasti 11eur hintaan ja koko tapahtuman kattava 3pv lippu on vain 22eur. Näillä pääsee katsomaan kisoja ja suosikkistriimereitä, ostoksille tai testailemaan vapaapelialueen tarjontaa. Oman pelikoneen voi myös tuoda paikalle, nauttia tunnelmasta pitkän kaavan mukaan ja vaikkapa kisata BYOC -turnauksissa 68,50eur hintaan. Tänä vuonna mukavuudenhaluisille on tarjolla uusi PC-päiväksi paikka, jossa saat pöydällesi huippulaatuisen pelikoneen valmiiksi asennettuna ja tämä vaivattomuus maksaa vain 53,50.

Turku mukana e-urheilun kehityksessä

Viime vuoden ESM-kisoihin keskittyneen tapahtuman jälkeen, lyhyessä ajassa on Turussa menty vauhdilla eteenpäin. Kaupungissa on avautunut uusia pelikeskuksia sekä aloittanut kaksi ammattimaisesti toimivaa joukkuetta: Enhanced Esports ja Turku Evolution. Työn alla ovat jatkossa e-urheilun osaamiskeskus, urheilijanpolku sekä akatemiatoiminta. Kaupunki osallistuu uraauurtavan pelifestivaalin rakentamiseen toistamiseen.

– Turku haluaa olla alan terävimmässä kärjessä. Isot pelitapahtumat ovat tämän lajin näyteikkuna ja siten paras tapa tuoda erittäin suosittu urheilu kaikkien ulottuville, kertoo Turun kaupungin tapahtumapalveluiden yhteyspäällikkö Tomi Karjalainen.

– Näemme kilpapelaamiseen isona mahdollisuutena kaupungille, niin harrastamisen, yritystoiminnan kuin matkailun kannalta.

Avoin tunnelma ja yhdessä pelaaminen

Pelaamisen yhteisöllinen tunnelma on hyvin esillä tapahtumassa ja Grail Questissa voikin ottaa osaa kinkereihin monilla eri tapaa. Elämys voi olla katsojana, kisaamalla turnauksissa, oman koneen kanssa tai testaamalla vapaapelialueen laitteita. Tapahtumaa tarjoaa kaikille mahdollisuuden juhlia pelejä katsomatta sukupuolta, osaamista tai muita taustoja.

Syrjäytymistä voi olla myös ajasta ja harrastuksista paitsi jääminen. Ikäihmiset kokevat usein jäävänsä digitaalisen maailman ulkopuolelle. Tapahtuma toivottaa vanhemmatkin pelifanit tervetulleeksi uudella Kaveril Kans -aloitteella. Sillä eläkeläiset saavat yhden lipun hinnalla kaksi ranneketta ja voivat tuoda mukaansa kaverin tai vaikkapa lapsenlapsen. Paikanpäällä voi käydä haastamassa toisista harmaaparroista koostuvan Grey Gunners -joukkueen jäseniä.

Lisätietoa tapahtumasta löydät osoitteesta www.grailquest.fi tai ota yhteyttä:

Ville Nikola
Toimitusjohtaja
Grail Quest
+358 50 402 7659
ville@grail.gg

Tomi Karjalainen
Yhteyspäällikkö
Tapahtumapalvelut
Turun kaupunki
+358505590564
tomi.karjalainen@turku.fi