Ympäristöministeriön KIRA-digi-hanke

Radiojuttu: Data paljastaa kuntien omistamien kiinteistöjen tilan ja kyseenalaistaa jopa kuntaliitoksia

Suomalaiset kunnat omistavat valtavan määrän kiinteistöjä, joissa arvioidaan olevan kiinni noin 70 prosenttia maan kansallisvarallisuudesta. Monet 1970–1980-luvuilla rakennetut kiinteistöt saavuttavat pian peruskorjausiän, ja nuoremmistakin rakennuksista löytyy runsaasti korjattavaa. SkenarioLabs on kehittänyt tekoälyyn pohjautuvan menetelmän, jonka avulla kiinteistöjen tilaa arvioidaan datan perusteella.

Millaista dataa menetelmään tarvitaan? Entä mihin pohjautuu tulos siitä, mitkä kiinteistöistä on tärkeää korjata heti ja mitkä vasta myöhemmin? Miten yrityksen asiakkaina olevat 33 kuntaa ovat vastaanottaneet tulokset?

SkenarioLabsin perustaja ja toimitusjohtaja Topi Tiihonen kertoo, mitä kansantaloudellista merkitystä kiinteistöjen analysoimisella on. Hän kertoo myös näkemyksensä siitä, miten analyysi olisi voinut vaikuttaa kuntaliitoksiin.

Toimittajana on Sanna Ala-Seppälä.

Radiohaastattelusta on saatavana valmiiksi editoidut, noin 3 ja 5 minuutin mittaiset jutut. Jutut ovat radioille vapaasti ja veloituksetta julkaistavissa ja editoitavissa.

JULKAISUVAPAA HETI

Radiojuttu on tuotettu yhteistyössä ympäristöministeriön kiinteistö- ja rakennusalaa vauhdittavan KIRA-digi-hankkeen kanssa.

 


LATAA TIEDOSTOJA





Ympäristöministeriön KIRA-digi-hanke